Ylen Moskovan kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen seuraa Valko-Venäjän ja Puolan rajan kriisiä paikan päällä Bruzgin rajanylityspaikan tuntumassa. Lue jutustamme päivän käänteet Puolan ja Valko-Venäjän rajakriisissä." /> Ylen Moskovan kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen seuraa Valko-Venäjän ja Puolan rajan kriisiä paikan päällä Bruzgin rajanylityspaikan tuntumassa. Lue jutustamme päivän käänteet Puolan ja Valko-Venäjän rajakriisissä." />

YLE


Ylen Moskovan kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen haastatteli alkuiltapäivästä Valko-Venäjällä, Bruzgin rajanylityspaikalla mieltään osoittavaa kurdiryhmää. Haastateltavat eivät uskaltaneet esiintyä tässä jutussa nimellään tai kasvoillaan.

Eräs haastateltavista kertoi, että Valko-Venäjän sotilaat pakottivat siirtolaiset siirtymään rajanylityspaikalle ja hylkäämään raja-alueella olevan leirinsä. Toinen sen sijaan sanoi tulleensa rajalle omasta halustaan.

Mikkosen mukaan yksi kurdeista kertoi, että joukosta siepattiin yöllä viisi, eikä leirissä ole enää ketään. Sotilaat ovat Mikkosen haastattelemien kurdien mukaan luvanneet heille jopa aseita, joiden avulla he voisivat tunkeutua Puolan puolelle.

Puolan puolustusministeriön ja rajavartioston julkaisemat videot näyttävät myös, että Valko-Venäjän puolelle rajaa ilmaantui maanantaina suuri joukko siirtolaisia. Puola ei ole päästänyt rajan välittömään läheisyyteen toimittajia.

Siirtolaiset Valko-Venäjän ja Puolan rajalla, Valko-Venäjän puolella rajaa maanantaina
Erkka Mikkosen valokuva siirtolaisista, jotka ovat leiriytyneet maanantaina Bruzgin rajanylityspaikalle Valko-Venäjän puolelle rajaa. Erkka Mikkonen / Yle

- Valko-Venäjän joukot tuovat Kuznican rajanylityspaikalle lisää ja lisää siirtolaisryhmiä, Puolan puolustusministeriö sanoo Twitterissä.

Tilanteen jatkuessa Puolan rajalla EU:n ulkoministerit ovat päättäneet tänään kokouksessaan raameista uusille Valko-Venäjän-vastaisille pakotteille. EU:n ulkoasioiden korkean edustajan Josep Borrellin mukaan EU aikoo laajentaa pakotteita niihin, jotka ovat osallisia siirtolaisten kuljetuksiin. Pakotteet koskisivat muun muassa lentoyhtiöitä, matkatoimistoja ja viranomaisia.

Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.), jonka odotetaan kertovan kokouksen annista lehdistötilaisuudessa alkuillasta.

Valko-Venäjältä sovittelevia ja uhittelevia viestejä

Valko-Venäjän ulkoministeriö tuomitsi maanantaina venäläisen uutistoimisto RIA:n mukaan "absurdeiksi" EU:n syytökset siitä, että maan hallinto olisi järjestänyt siirtolaisia EU-rajoille.

Valko-Venäjän itsevaltainen presidentti Aljaksandr Lukasenka otti tänään kuitenkin kokouksen alla aiempaa sovittelevamman sävyn kommentoidessaan tilannetta Valko-Venäjän valtio-omisteiselle uutistoimista Beltalle.

Presidentti toisti, että Valko-Venäjä vastaa pakotteisiin. Samalla hän korosti, ettei hän halua rajatilanteen eskaloituvan konfliktiksi. Lisäksi Lukasenka väitti, että Valko-Venäjä pyrkii suostuttelemaan siirtolaisia palaamaan rajalta kotimaihinsa.

- Mutta on sanottava, että nämä ihmiset ovat hyvin jääräpäisiä. Kukaan ei halua palata, Lukasenka sanoo.

Lukasenka myös ehdottaa, että Valko-Venäjän lentoyhtiö Belavia voisi kuljettaa siirtolaisia Puolan rajalta Saksaan, mikäli Puola ei tarjoa heille "humanitääristä käytävää".

Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukasenka uhkailee EU:ta vastatoimilla. Kuva Moskovan-vierailulta syyskuussa 2021.
Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukasenka on uhannut katkaista Euroopan kaasuhanat.Shamil Zhumatov / EPA

Lukasenkan näennäisestä kädenojennuksesta huolimatta Saksan ulkoministeri Heiko Maas varoitti saapuessaan Brysselin kokoukseen, että Valko-Venäjää odottavat tiukemmat pakotteet.

Lentoreittejä suljettu

Irakin hallitus ilmoitti tänään, että se järjestää torstaina palautuslennon kansalaisilleen, jotka haluavat vapaaehtoisesti palata kotimaahansa.

Sunnuntaina Valko-Venäjän valtion lentoyhtiö Belavia ilmoitti, että se ei Dubain pyynnöstä enää päästä Arabiemiraateista lähteville lennoilleen syyrialaisia, irakilaisia, jemeniläisiä ja afganistanilaisia.

Turkki esti syyrialaisten, irakilaisten ja jemeniläisten lennot Valko-Venäjälle jo perjantaina. Samana päivänä Irak keskeytti suorat lennot maahan.

Venäjä tarjoutuu neuvottelujen välittäjäksi

Kreml vahvisti tänään Venäjän presidentti Vladimir Putinin aiemman tarjouksen ryhtyä välittäjäksi neuvotteluissa Valko-Venäjän ja EU:n välillä.

Putinin tiedottaja Dmitri Peskovin mukaan Putin aikoo puhua tilanteesta Lukasenkalle. Lisäksi Peskov sanoo, ettei Venäjä ole aikeissa muuttaa maakaasun toimitusreittejä. Lukasenka uhkasi viime viikolla katkaista Valko-Venäjän halki kulkevaa Yamal-kaasuputkea pitkin tehtävät maakaasutoimitukset Eurooppaan.

Lue lisää aiheesta:

EU aikoo laajentaa Valko-Venäjän pakotteita - "Nykytilannetta ei voida hyväksyä ja sen tulee loppua"

lundi 15 novembre 2021 17:27:39 Categories: Valko-Venäjä YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.