Ilta Sanoma

Miehet tuomittiin kunnianloukkauksesta päiväsakkoihin, mutta lisäksi maksettavaa kertyi korvauksina ja oikeudenkäyntikuluina.

Videopelistä alkanut kiusaaminen toi kahdelle nuorelle miehelle tuomiot kunnianloukkauksesta ja maksettavaa tuhansien eurojen edestä.

Videopelistä alkanut kiusaaminen toi kahdelle nuorelle miehelle tuomiot kunnianloukkauksesta ja maksettavaa tuhansien eurojen edestä. Kuva: Jussi Jääskeläinen / SETT.fi

Helsingin hovioikeus on tuominnut 20-vuotiaan miehen kunnianloukkauksesta tapauksessa, joka liittyi keski-ikäisen naisen videopeliharrastukseen.

20-vuotias mies sai kunnianloukkauksesta 20 päiväsakkoa, mikä teki hänen tuloillaan 120 euroa. Hänet tuomittiin korvaamaan kärsimyksestä 600 euroa ja oikeudenkäyntikuluja 2?800 euroa korkoineen.

Samassa jutussa syytettynä ollut 24-vuotias tuomittiin kesällä 2020 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa 30 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta. Hänelle kertyi sakkoja yhteensä 180 euron edestä. Lisäksi hän joutui korvaamaan kärsimyksestä 800 euroa ja oikeudenkäyntikuluja 600 euroa.

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus oli hylännyt 20-vuotiaan syytteen, mutta hovioikeus muutti tuomiota valituksen jälkeen. Hovioikeuden tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Tapauksen osalta uhrin ja tekijät yhdisti Rainbow Six: Siege -videopeli, jossa tuomituilla miehillä on kilpataustaa.

Kiusaaminen liittyi naisen peliharrastukseen, joka oli miesten tiedossa. Miehet solvasivat naista eri tavoin ja haukkuivat esimerkiksi tämän pelitaitoja. Lisäksi toinen syytetty väitti naisen valehdelleen sponsorisopimuksestaan.

- Uhria oli häiritty eri tavoin Twitch-palvelun lähetyksissä, eli streameissä sekä Playstationilla ja Whatsappilla lähetetyillä viesteillä, hovioikeus perusteli teon laajuutta.

Toinen syytetty oli kommenttiensa osalta vedonnut pelimaailmassa yleiseen roastaamiseen eli naljailuun, jossa toista kiusoitellaan tai hänelle nauretaan yhteisesti.

- [Syytetyn] menettelyssä ei ole miltään osin ollut kysymys niin sanotusta roastaamisesta, vaan varsin aggressiivisesta kielenkäytöstä, joka on kiintymyksen tai kunnioittamisen asemesta osoittanut syvää ärtymystä uhria kohtaan, hovioikeuden päätöksessä sanotaan.

Asiattomat kommentit ovat verkkopeleissä ja Twitchissä hyvin yleisiä. Törkykommenttien kohteena ovat sukupuolensa takia etenkin naiset.

Lue lisää: Suomalaismies huoritteli ja räkäisi perään - Vanessa, 22, yllätettiin rumasti kesken CS-ottelun

Lue lisää: Kommentti: Aino julkaisi videon, jossa häntä haukutaan ja huoritellaan - meillä miehillä on vielä paljon tehtävää

Lue lisää: CS-tähti löi törkykommentoijien nimet julki - suutaan soittaneelle joukkueelle salamapotkut

Ilta Sanoma
lundi 15 novembre 2021 13:55:00 Categories: Esports Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.