Ilta Sanoma

Ilta-Sanomat selvitti, miten bensiinin ja dieselin verotus on viimeisen kymmenen vuoden aikana noussut.

Polttoaineen hinnanmuodostus on melko monimutkaista. Selvää kuitenkin on, että hintaan vaikutetaan myös veroilla ja maksuilla sekä uudempana mekanismina myös biokomponenttien sekoitusvelvoitteella.

Polttoaineen hinnanmuodostus on melko monimutkaista. Selvää kuitenkin on, että hintaan vaikutetaan myös veroilla ja maksuilla sekä uudempana mekanismina myös biokomponenttien sekoitusvelvoitteella. Kuva: Aleksi Jalava

Bensiinin ja dieselin hinta on noussut kahden euron litrahintarajan rikkoutumisen myötä yhä kiivaampaan keskusteluun.

Mutta paljonko bensiinin ja dieselin litrahinnassa on nyt poliittista lisää, kun tilannetta verrataan esimerkiksi kymmenen vuoden takaiseen hetkeen?

Lue lisää: LM: Bensan kallistuminen nostamassa kilometrikorvausta ensi vuonna

Asian ymmärtämiseksi on oleellista tietää, että polttoaineesta maksettava kuluttajahinta muodostuu ensinnäkin dieselin ja bensiinin valmistus- ja jakelukustannuksista, katteista sekä hintaan lisättävistä valmiste- eli polttoaineverosta ja arvonlisäverosta.

Näistä erilaisten verojen osuus on ylivoimaisesti suurin, joskin polttoaineen kuluttajahinnan lyhytaikaiseen vaihteluun vaikuttaa myös raakaöljyn hinnanvaihtelu, sekä myös jalostajien ja jakelijoiden eli käytännössä öljy-yhtiöiden välinen kilpailu.

Lue lisää: Vaatimus bensiinin ja dieselin hintatason turvaamisesta lailla on rikkonut 100?000 nimen rajan

Se, miten bensiinin ja dieselin hinta milloinkin muuttuu, riippuu myös euron suhteesta dollariin sekä polttoaineveron korotuksista ja uudempana myös ilmastotoimiksi laskettavasta biopolttoaineiden jakeluvelvoitteen suuruudesta.

Energiasisältöveron ja hiilidioksidiveron yhteydessä maksetaan lisäksi huoltovarmuusmaksua ja kaiken päälle lisätään vielä 24 prosentin arvonlisävero.

Tätä luetteloa vasten on helppo ymmärtää, että se, mistä polttoaineen hintamuutokset milloinkin tarkalleen johtuvat, on arkikuluttajalle helposti hyvin hämärää.

Lue lisää: Autoliitto varoittaa bensiinin ja dieselin litra­hinnan kohoamisesta vielä tuntuvasti -?"Todellista vaikutusta ei tiedä kukaan"

Selvää kuitenkin on, että poliittisten päätösten osalta liikennepolttoaineiden valmisteverotasoja on korotettu vuosina 2012, 2014, 2015, 2017 ja 2020.

Yhteensä nämä päätökset tarkoittavat sitä, että fossiilisen bensiinin nimellinen valmisteverotaso on noussut vuodesta 2012 lähtien yhteensä 10,92 senttiä litralta, kaikkiaan 75,28 senttiin litralta.

Vastaavasti fossiilisen dieselin valmisteverotaso on noussut yhteensä 16,42 senttiä litralta -?kaikkiaan 59,13 senttiin litralta.

Lue lisää: Bensiinin pumppuhinta on ylittänyt kahden euron haamurajan useilla eri asemilla

Voi siis todeta, että valmisteveron osalta dieselin hintaa on siis korotettu suhteessa puolitoista kertaa enemmän kuin bensiinin.

Huomattavaa kuitenkin on, että valmisteveron poliittinen korottaminen ei ole suinkaan tarkoittanut aina pelkkää polttoaineen kuluttajahinnan nousua.

Esimerkiksi koronavuoden 2020 veronkorotuksesta huolimatta moottoribensiinin hinta oli vuoden 2020 joulukuussa seitsemän ja dieselöljyn hinta yhdeksän prosenttia matalampi kuin vuonna 2019, johtuen raakaöljyn markkinahinnan laskusta.

Lue lisää: Sähköauton ilmainen lataaminen ABC-pisteissä loppuu - tällaisia ovat juuri paljastuneet hinnat

Toisaalta esimerkiksi moottoribensiini 95E10:n hinta ei ole noussut Suomessa 2000-luvulla, kun tarkastellaan polttoaineen deflatoitua reaaliarvoa.

Melkein samaa voi sanoa myös dieselistä, jonka verotaso on säilynyt kaikesta huolimatta niin ikään reaalisesti suurin piirtein samana viimeisen vuosikymmenen ajan.

Ilta Sanoma
lundi 15 novembre 2021 13:09:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.