Edellinen arkkitehtikilpailu järjestettiin Kotkassa lähes 20 vuotta sitten. Nyt suunnittelijat pääsevät kilpailemaan Kotkan Karhulan koulukeskuks" /> Edellinen arkkitehtikilpailu järjestettiin Kotkassa lähes 20 vuotta sitten. Nyt suunnittelijat pääsevät kilpailemaan Kotkan Karhulan koulukeskuks" />

YLE


Kotkan kaupunkiin tulee pitkästä aikaa arkkitehtuurikilpailulla valittu rakennus. Karhulan kaupunginosaan tulevan koulukeskuksen kilpailu alkaa ensi vuoden alussa. Edellisen kerran kaupungissa järjestettiin kilpailu lähes 20 vuotta sitten.

Suomen arkkitehtiliiton Safan kilpailuasiantuntija Kirsti Rantanen kertoo, että koko Suomessa kilpailuja järjestetään normaalisti noin 5-9 vuodessa. Nousukausina kilpailuja on voitu järjestää jopa useita kymmeniä vuodessa.

- Yleisillä kilpailuilla on mahdollisuus saada useita erilaisia vaihtoehtoja tarkasteltavaksi ja keskustelun alle. Niistä on hyvä valita kaikin puolin paras, usein oivaltavakin suunnitteluratkaisu, Rantanen kertoo.

Ensimmäinen arkkitehtuurikilpailu järjestettiin Suomessa vuonna 1876. Sen tuloksena Helsingissä on Suomen Pankin rakennus Helsingin tuomiokirkon liepeillä.

Kuvassa on Suomen Pankki.
Suomen Pankin talon suunnitteli Ludwig Bohnstedt, joka voitti Suomen ensimmäisen arkkitehtuurikilpailun. Arkistokuva.Silja Viitala / Yle

Suomen Pankin jälkeen arkkitehtuurikilpailuja on järjestetty useita satoja. Rantasen mukaan kunnat, jotka järjestävät kilpailun, tahtovat sellaisen herkemmin vielä uudestaan.

Esimerkiksi Jyväskylässä arkkitehtuurikilpailuja on järjestetty 110 viime vuoden aikana yli 60. Kaupungilla on käynnissä tälläkin hetkellä arkkitehtuurikilpailu Kankaan alueen pohjoisosan suunnittelusta.

Muita tämän vuosituhannen kilpailuja ovat järjestäneet Rantasen mukaan pääkaupunkiseudun kuntien lisäksi esimerkiksi Lahti, Tampere, Lappeenranta ja Kouvola.

Kaikille avoimia arkkitehtuurikilpailuja on ollut myös Kotkassa, mutta kaupunginarkkitehti Leila Hietala tietää niistä vain kaksi. Ne järjestettiin vuosina 1931 ja 2004.

Karhulan koulukeskuksesta tulee paikallinen harvinaisuus, ja ainakin kaksi edellistä kilpailua jäivät pieniksi merkeiksi historiaan.

Samaan aikaan tuli tsunami

Kotkan kaupungin vuonna 2004 järjestämän arkkitehtuurikilpailun tarkoituksena oli saada uudesta merimuseorakennuksesta näyttävä ja rouhea lisä satamaympäristöön.

Kilpailuun osallistui 86 työtä, joissa oli arvostelupöytäkirjan mukaan runsaasti vaihtelua kala-aiheineen ja "uloketötteröineen". Joissakin töissä suunnitelmat olivat niin kunnianhimoisia, että ne oli suunniteltu veden päälle tai erillisille saarille.

Lopulta kilpailun voitti ehdotus numero 65, Hyöky, jota luonnehdittiin arvosteluissa omaperäiseksi, veistokselliseksi maamerkiksi. Sen kokoa pienennettiin, mutta se sopi budjettiin ilman ulkomuodosta tinkimistä.

Merikeskus Vellamon rakennus ja sen sisäänkäynti.
Merikeskus Vellamo valmistui vuonna 2008. Arkistokuva.Antro Valo / Yle

Nyt Hyöky on Merikeskus Vellamo, jonka suunnitteli professori ja arkkitehti Ilmari Lahdelma. Sittemmin Lahdelman toimisto on suunnitellut muun muassa Helsingin Kaupunkiympäristötalon, joka oli ehdolla Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon saajaksi tänä vuonna.

Lue lisää: Esa Saarinen valitsee Arkkitehtuurin Finlandian - meneekö palkinto kirjastolle, kirkolle vai virastotalolle?

Lahdelman työnimi Hyöky tuli rakennuksen muodosta. Merikeskus on kuin valtava hyökyaalto, joka työntyy mereltä kohti rantaa. Merimuseolle aihe sopii täysin.

Meren äärellä Merikeskus Vellamo satojen metrien päästä Palotorninvuorelta nähtynä
Hyökyaallon muotoisen rakennuksen katolle pääsee kävelemään. Huipulla on tilaa oleskeluun. Arkistokuva.Pyry Sarkiola / Yle

Muoto toi valintaan silti pienen kriisin. Kun voittajatyö valittiin, oli samoihin aikoihin Intianmeren alueella voimakas maanjäristys.

Siitä seurannut vuoden 2004 tapaninpäivän tsunami on jäänyt kaikkien mieleen satojatuhansia henkiä vaatineena luonnonkatastrofina. Aalto ei ollutkaan siinä hetkessä vain meren kaunis ja kiehtova ilmiö.

- Yksi meidän palkintolautakuntamme jäsenistäkin oli Thaimaassa samaan aikaan. Hän selvisi hengissä, mutta tähän tuli eräänlainen kohtalon yhteys, itsekin palkintolautakunnassa ollut kaupunginarkkitehti Leila Hietala muistelee.

Maritimcentret Vellamo i Kotka nattetid
Kaupunginarkkitehti Leila Hietala kertoo, että Merikeskus Vellamon rakennus on edelleen upea.Yle/Fredrika Sundén

Hietala on edelleen tyytyväinen kilpailun lopputulokseen.

- Kilpailun jälkeen meni muutama vuosi, että rakennuspäätös saatiin. Välillä tuli epätoivoinen olo, mutta siinä se nyt on. Se sykähdyttää joka kerta, kun sen näkee.

Ei yhtäkään voittajaa vuonna 1931

Kesällä 1931 järjestettiin piirustuskilpailu Kotkan kaupungintalon suunnittelua varten. Kilpailu oli erityinen: Ainoa toive tontin käytössä oli, että sillä olevaa puistoa tulisi säilyttää mahdollisimman paljon.

Kisa oli suosittu, ja määräaikaan mennessä palautettiin yhteensä 38 kilpailutyötä. Vaikka ehdotuksia riitti, viisihenkinen palkintolautakunta ei löytänyt selvää voittajaa. Lautakunta oli sitä mieltä, että jokaisessa ehdotuksessa oli puutteita, jotka estävät niitä menestymästä kilpailussa.

Lopulta kaksi työtä sai jaetun toisen sijan: Erkki Huttusen Iso väritön ympyrä sinisellä reunaviivalla sekä Aarne Hytösen ja R.V. Luukkosen Valokuva asemakaavasta.

Piirroskuva rakennuksesta, jonka reunat ovat pyöreät.
Tältä näyttää Erkki Huttusen kisatyö Iso väritön ympyrä sinisellä reunaviivalla, joka sai jaetun toisen sijan. Arkkitehti-lehti
Piirroskuva kulmikkaasta kaupungintalosta, joka jäi suunnitelmaksi.
Aarne Hytösen ja R. V. Luukkosen kilpailutyö Valokuva asemakaavasta jakoi toisen sijan.Arkkitehti-lehti

Yksi Erkki Huttusen nähdyimmistä töistä on esimerkiksi Helsingin keskustan Sokos, joka sijaitsee päärautatieaseman läheisyydessä.

Aarne Hytönen ja R. V. Luukkonen taas ovat suunnitelleet muun muassa Helsinkiin Töölön kisahallin ja Olympiaterminaalin.

Lopulta kahdesta vaihtoehdostakaupungintalon suunnittelijaksi valittiin Erkki Huttunen.

Tänä päivänä Kotkan Kauppatorin laidalla seisoo ylhäänä kuutiomainen kaupungintalo. Huttusen alkuperäisestä suunnitelmasta ei ole jälkeäkään.

Kotkan kaupungintalo
Tältä näyttää Kotkan kaupungintalo nyt. Se on hyvin erilainen kuin Erkki Huttusen kilpailutyö. Arkistokuva.Pyry Sarkiola / Yle

Päärakennuksen piti olla pyöreäreunainen, mutta pyöreyttä ei ole lainkaan. Huttusen kaupungintalo muistuttaa enemmän Hytösen ja Luukkosen suunnitelmaa kuin hänen omaansa.

Piirroskuva rakennuksen pohjasta. Päärakennus on pyöreäreunainen, sen takana oleva rakennus on kulmikas. Monta huonetta.
Erkki Huttunen muutti kaupungintalon suunnitelmiaan kilpailun jälkeen radikaalisti. Alkuperäinen suunnitelma oli pohjaltaan tällainen.Arkkitehti-lehti

Rakentaminen jäi kaiken lisäksi kesken.

- Kaupungintalon jatkosuunnittelussa taloon olisi tullut juhlasalisiipi, joka jäi kustannussyistä pois. Nyt talo on vähän sellainen torso ilman sitä. Se on turhan hallitseva ja massiivinen yksittäisenä rakennuksena. Se kaipaisi rinnalleen lisäosaa, Hietala arvioi.

Lisäsiiven tilalla on nyt karaokeravintola.

Kaikki saavat osallistua

Kotkan Karhulan koulukeskuksen arkkitehtuurikilpailu on yleinen kilpailu. Se tarkoittaa sitä, että kuka tahansa arkkitehti saa osallistua. Toinen kilpailumuoto on kutsukilpailu, jonka osallistujat voidaan valikoida.

Uudella koulukeskuksella on mahdollisuus laittaa Karhulan ilmettä uusiksi.

- Keskus tulee hyvin keskeiselle paikalle, ja käyttöön tulee myös vanhan linja-autoaseman tontti. Kilpailulla tavoitellaan tietynlaista profiilin ja identiteetin kohottamista ja rakennustaiteellista lopputulosta, Hietala kertoo.

Karhulan koulun alue Kotkassa mihin tullaan rakentamaan uusi koulukeskus.
Tässä se on, arkkitehtuurikilpailuun osallistuvien leikkikenttä. Karhulan koulukeskusta varten tonttia laajennetaan. Arkistokuva lokakuulta 2021.Antro Valo / Yle

Kilpailutöissään saa käytännössä tarjota mitä vain, mikä sopii koulujen ja toimintojen tarpeisiin, tontille ja budjettiin. Keskukseen tulee peruskoulu, lukio, kirjasto ja tiloja nuorisotoiminnalle.

Karhulan koulukeskuksen arkkitehtuurikilpailu on tarkoitus järjestää ensi vuoden alussa. Kun kilpailu on ratkennut, suunnittelu voi alkaa. Kilpailuun on varattu 250 000 euroa.

Kaksi seuraavaa vuotta on varattu suunnitteluun. Rakentamisen olisi tarkoitus alkaa vuoden 2024 alussa, ja valmista olisi jo seuraavana vuonna.

Lue lisää: Kotkan Karhulaa uudistetaan ainakin 57 miljoonalla eurolla - alue saa lähivuosina kolme koulua, jotka pelastavat oppilaat väistötiloista

lundi 15 novembre 2021 11:08:00 Categories: YLE arkkitehtuuri

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.