Lakialoitteen mukaan koronapassi työpaikoilla jättäisi ihmisiä työelämän ulkopuolelle vasten heidän omaa tahtoaan." /> Lakialoitteen mukaan koronapassi työpaikoilla jättäisi ihmisiä työelämän ulkopuolelle vasten heidän omaa tahtoaan." />

YLE


Koronapassin käyttöönottoa työpaikoilla vastustava kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn. Aloite on kerännyt käsittelyyn vaadittavat 50 000 kannatusilmoitusta.

Aloitteessa vaaditaan Suomeen lakia, joka estäisi koronapassin ottamisen käyttöön työpaikoilla. Aloitteen perusteluissa todetaan muun muassa, että jokaisella kansalaisella pitäisi olla oikeus työhönsä. Aloitteen mukaan koronapassin käyttöönotto työpaikoilla jättäisi ihmisiä työelämän ulkopuolelle vasten heidän tahtoaan.

Ei koronpassia työpaikoille -niminen kansalaisaloite keräsi vaadittavat kannatusilmoitukset kasaan noin viikon kuluessa. Aloite on päivätty 7. marraskuuta.

Koronapassia työpaikoilla vastustava kansalaisaloite on viralliselta muodoltaan ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä. Aloite ei siis sisällä esimerkiksi ehdotuksia varsinaisiksi lakipykäliksi.

Lue myös:

Koronapassia saatetaan edellyttää pian muillakin kuin terveysalan työpaikoilla - katso tästä perusteet vaatia passia

dimanche 14 novembre 2021 23:37:58 Categories: YLE kansalaisaloitteet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.