Ilta Sanoma

Lakialoitteen mukaan koronapassi työpaikoilla jättäisi ihmisiä työelämän ulkopuolelle vasten heidän omaa tahtoaan.

Aloitteessa vaaditaan Suomeen lakia, joka estäisi koronapassin ottamisen käyttöön työpaikoilla.

Aloitteessa vaaditaan Suomeen lakia, joka estäisi koronapassin ottamisen käyttöön työpaikoilla. Kuva: Lehtikuva

Koronapassin käyttöönottoa työpaikoilla vastustava kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn. Aloite on kerännyt eduskuntakäsittelyyn vaadittavat 50?000 kannatusilmoitusta.

Aloitteessa vaaditaan Suomeen lakia, joka estäisi koronapassin ottamisen käyttöön työpaikoilla. Aloitteen perusteluissa todetaan muun muassa, että jokaisella kansalaisella pitäisi olla oikeus työhönsä.

Ei koronapassia työpaikoille -niminen kansalaisaloite keräsi vaadittavat kannatusilmoitukset kasaan noin viikon kuluessa. Aloite on päivätty 7. marraskuuta.

Koronapassia työpaikoilla vastustava kansalaisaloite on viralliselta muodoltaan ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä. Aloite ei siis sisällä esimerkiksi ehdotuksia varsinaisiksi lakipykäliksi.

Kansalaisaloitteen perusteluissa todetaan, että koronapassin käyttöönotto työpaikoilla jättäisi ihmisiä työelämän ulkopuolelle vasten heidän tahtoaan. Lisäksi perusteluissa sanotaan, että koronapassi työpaikoilla ajaisi joitakin ihmisiä ottamaan rokotteen vastentahtoisesti.

Allekirjoittajat haluavat säilyttää ihmisten oman vapaan tahdon heidän terveyttään koskevissa asioissa. Allekirjoittajien mukaan työpaikka ei voi eikä saa asettaa työntekijää eriarvoiseksi rokotteen vuoksi.

Koronapassia voidaan Suomessa toistaiseksi vaatia ravintoloissa ja yleisötilaisuuksissa, jos niihin kohdistuu viranomaisen määräämiä rajoituksia.

Viimeisimpien tietojen mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus pohtii koronapassin laajentamisesta koskemaan myös työpaikkoja.

Ilta Sanoma
dimanche 14 novembre 2021 23:26:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.