Ilta Sanoma

Tunnetko arjen sankarin tai oletko itse sellainen? Lähetä vinkki Ilta-Sanomille!

Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva, Vesa Moilanen / Lehtikuva, Mika Ranta / HS, Joonas Salo / IS, Seppo Samuli / Lehtikuva

Keskuudessamme elää monenlaisia tosielämän sankareita. Varsinkin sellaisia, jotka eivät pidä minkäänlaista meteliä itsestään.

Arjen sankareita on monenlaisia: on hengenpelastajia, jotka ovat toimineet pyyteettömästi onnettomuuspaikalla tai muualla hädän hetkellä. On ihmisiä, jotka ovat laittaneet oman henkensä alttiiksi auttaakseen muita.

Vielä enemmän löytyy sellaisia arjen sankareita, jotka auttavat muita päivästä, viikosta tai kuukaudesta toiseen.

On omaishoitajia, jotka auttavat perheenjäseniään. On vapaaehtoisia, jotka antavat tuiki tärkeää apua sitä tarvitseville. On ihmisiä, joilla riittää virtaa vetää harrastustoimintaa, jotta muillakin ilo, riemu ja elämänjano säilyisivät.

Ja puhumattakaan heistä, jotka mahdollistavat esimerkiksi mahdollistavat sellaisten lahjakkaiden lasten harrastuksia, joilla ei olisi muuten mahdollista harrastaa. Tai järjestävät nuorille työpaikkoja - elämän ensimmäisiä.

Tai yhteisestä ympäristöstä huolta pitävät aktiivit, jotka siivoavat vapaaehtoisesti koko asuinalueen lenkkipolut roskista. Tai isommat koululaiset, jotka ovat pienempien tukioppilaita ja esimerkkejä elämässä.

Kun asiaa oikein rupeaa ajattelemaan, tavallisia arjen sankareita on melkein jokaisen tuttavapiirissä. Kaiken ikäisiä nuorista senioreihin ja joka puolelta Suomea. Juuri heitä IS etsii haastateltaviksi juttusarjaan.

Lähetä vinkki WhatsAppilla numeroon 040 660 9019 tai sähköpostilla: simo.holopainen@iltasanomat.fi

Kiitos!

Ilta Sanoma
dimanche 14 novembre 2021 19:42:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.