STT

Ensimmäisen koronarokotteen saaneiden määrä kasvoi lauantaista 1 500:lla

STT - logo STT 14.11.2021 15:25:58 STT
Kakkosrokotteen saaneiden määrä nousi lauantaista noin 4 500:lla. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

Ensimmäisen koronarokoteannoksen saaneiden määrä taas kasvoi lauantaista liki 1 500:lla, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sunnuntaina. Kakkosrokotteen saaneiden määrä nousi lauantaista noin 4 500:lla.

Koronavirusrokotteen toisen annoksen osalta rokotekattavuus oli Suomessa sunnuntaina 80,6 prosenttia 12 vuotta täyttäneestä väestöstä. Toisen annoksen saaneita on Suomessa yhteensä noin 3,94 miljoonaa.

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen rokotuskattavuus puolestaan ylsi 86,2 prosenttiin 12 vuotta täyttäneestä väestöstä eli sen on ottanut noin 4,22 miljoonaa ihmistä.

Samassa ryhmässä kolmannen rokoteannoksen oli sunnuntaina saanut THL:n mukaan 2,7 prosenttia Suomen väestöstä.

___________

Juttua korjattu kello 15.09: Aiemmin kerroimme, että ensimmäisen rokoteannoksen on saanut noin 4,21 miljoonaa ihmistä. Oikea luku on noin 4,22 miljoonaa.

dimanche 14 novembre 2021 17:25:58 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.