Ilta Sanoma

Suomalaiset NHL-kiekkoilijat muistavat isiään sunnuntaina.

Isät ovat olleet tärkeitä huippukiekkoilijoiden taipaleella.

Isät ovat olleet tärkeitä huippukiekkoilijoiden taipaleella. Kuva: Ville Honkonen, Joonas Salli, Markku Ulander / Lehtikuva, Hanna Laasanen, Kuparien kotialbumi

Monen pelaajan kohdalla isällä on ollut merkittävä rooli NHL-unelman toteutumisessa. On esimerkiksi viety lajin pariin, kyyditty harjoituksiin ja kustannettu kallista harrastusta.

Joonas Donskoi.

Joonas Donskoi.

Donskoi (oik.) siirtyi täksi kaudeksi laajennusjoukkue Seattle Krakeniin.

Donskoi (oik.) siirtyi täksi kaudeksi laajennusjoukkue Seattle Krakeniin. Kuva: Ethan Miller / AFP

- Isä pyöri hallilla mukanani siitä lähtien, kun olin ihan pikkupoika. Hän oli myös juniorivuoteni huoltajana joukkueessa, sanoo Seattlen Joonas Donskoi isästään Maurista.

- Hänellä on ollut iso merkitys, että olen päässyt tänne asti. Isä on ollut aina intohimoinen jääkiekkoa kohtaan, ja Raahessa aika monet varmaankin tuntevat hänet hallilta.

Donskoi kertoo, että kymmenen tunnin aikaeron takia yhteydenpito isän kanssa on kuitenkin nykyään hieman harvempaa.

Isänpäivälahjaan hän aikoo kuitenkin osallistua.

- Meidän perheessä on kuusi lasta, niin kyllä me kimpassa yleensä aina jonkun isänpäivälahjan ostamme.

Donskoi, 29, viettää nyt myös itse ensimmäistä isänpäiväänsä. Hänen ja yhdysvaltalaisen vaimon Devinin perheeseen syntyi elokuussa esikoispoika.

Erik Haula.

Erik Haula.

Donskoin tavoin myös Bostonin Erik Haula, 30, sai tänä vuonna yhdysvaltalaisen puolisonsa kanssa esikoislapsen.

Oma isä on ollut Haulalle aina läheinen, ja hänen merkityksensä pojan kiekkouraan iso.

- Olen vanhempieni kanssa tosi läheinen ja juttelen heidän kanssaan paljon. He ovat olleet kaksi suurinta tukipilaria aina minulle. Enempää ei oikeastaan tarvitse edes sanoa, Haula sanoo.

Tomi Haula pyörittää agenttitoimistoa, jonka pelaajiin kuuluu myös hänen poikansa Erik.

Tomi Haula pyörittää agenttitoimistoa, jonka pelaajiin kuuluu myös hänen poikansa Erik. Kuva: Hanna Laasanen

Haulan suhde isäänsä Tomiin on myös ammatillinen, sillä tämä toimii poikansa agenttina.

- Ei meidän suhde sentään mitenkään bisnekseksi mene, Haula naurahtaa.

-Enemmänkin juttelemme molemmin suuntaisesti minun jutuista ja hänen pelaajistaan. Juttelemme ja keskustelemme asioista.

Rasmus Kupari.

Rasmus Kupari.

Nuoremman polven suomalaisista NHL-kiekkoilijoista Los Angelesin Rasmus Kupari, 21, on kiitollinen saamastaan avusta isälleen.

- Isällä on ollut aika iso vaikutus siihen, missä olen tällä hetkellä, Kupari sanoo.

- Tosi suuri kiitos siitä. Isä on vienyt aikoinaan kiekkokouluun ja valmentanutkin juniorivuosina.

Kuparin Marko-isä oli itsekin aikoinaan jääkiekkoilija. Tilille kertyi yksi liigapeli KooKoossa ja useampi kausi divarikiekkoa kotikaupungissa Kotkassa.

- Iskä on se, kenen kanssa tulee peliasioista juteltua. Aikaero tekee yhteydenpidon vähän hankalammaksi, mutta kyllä me ainakin kerran viikossa soittelemme. Muuten vähintään viestittelemme perheen kanssa useammin.

Rasmus Kupari (vas.) kuvattuna lapsena isänsä Markon ja pikkuveljensä Henrikin kanssa.

Rasmus Kupari (vas.) kuvattuna lapsena isänsä Markon ja pikkuveljensä Henrikin kanssa. Kuva: Kotialbumi

Los Angelesissa pelaava Rasmus Kupari juhli maaliaan 28. lokakuuta.

Los Angelesissa pelaava Rasmus Kupari juhli maaliaan 28. lokakuuta. Kuva: Harry How / Lehtikuva

Isä ei ole vielä päässyt katsomaan paikan päälle viime kaudella Kingsissä debytoineen Kuparin NHL-ottelua.

- Eiköhän hän tällä kaudella tule nyt kun pääsee taas matkustamaan. On tässä vähän suunniteltu.

Isänpäivälahjasta Kupari ei vielä ole varma. Sen toimittaminen 9?000 kilometrin päähän kun on hieman haasteellista.

- Varmasti tulee ainakin soiteltua, mutta saas nähdä, jos keksisi jotakin hauskaa lahjaa, Kupari sanoo.

Ilta Sanoma
dimanche 14 novembre 2021 09:07:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.