Ilta Sanoma

Leo Komarovin NHL-ura on suurella todennäköisyydellä nyt ohi.

Leo Komarov jättää Islandersin.

Leo Komarov jättää Islandersin. Kuva: Adam Glanzman / Lehtikuva

New York Islanders on asettanut Leo Komarovin, 34, unconditional waivers -siirtolistalle, joka tarkoittaa, että suomalaishyökkääjän sopimus Islandersin kanssa puretaan.

Asiasta uutisoineen The Athleticin toimittajan James Mirtlen mukaan Komarov suuntaa KHL:ään.

Sopimuksen purkaminen oli odotettua. Pari päivää sitten venäläismedia Sport Express uutisoi Komarovin siirtyvän Pietarin SKA:n riveihin.

Seura ei kuitenkaan ole tiedottanut vielä asiasta.

Komarovin NHL-sopimuksessa oli käynnissä viimeinen kausi, mutta hän ei mahtunut enää pelaamaan Islandersissa.

Komarov pelasi tällä kaudella vain yhden NHL-ottelun, kunnes hänet lähetettiin muutama viikko sitten AHL:ään. Farmisarjassa hän ei ole kuitenkaan pelannut.

Komarovin NHL-ura on suurella todennäköisyydellä nyt ohi.

Hän ehti pelata yhdeksän kauden aikana taalajäillä Toronton ja New York Islandersin paidassa yhteensä 491 runkosarjaottelua ja 59 pudotuspeliä.

KHL:ssä Komarov pelasi edellisen kerran kaudella 2013-14 Moskovan Dinamon riveissä.

Ilta Sanoma
samedi 13 novembre 2021 23:35:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.