Soundi

Että sellaista: coverbändin laulaja virtsasi fanin päälle kesken biisin - yhtye pahoittelee: "Sophia innostui liikaa"

Soundi - logo Soundi 13.11.2021 13:40:55 Pop Media
Että sellaista: coverbändin laulaja virtsasi fanin päälle kesken biisin - yhtye pahoittelee:

Tunnetuista rock- ja metallikappaleista puhallinsoitinvetoisia covereita tehtaileva Brass Against esiintyi eilen Welcome to Rockville -tapahtumassa Daytona International Speedwayllä, Floridassa.

Muutoin tavanomaisissa, mutta toki varsin mainioissa merkeissä edennyt keikka sai yllättävän käänteen, kun orkesterin laulaja Sophia Urista päätti virtsata lavalla makaavan fanin päälle Rage Against the Machine -laina Wake Upin aikana. Kuinka moiseen tilanteeseen oikein päädyttiin, on hämärän peitossa, mutta fani vaikuttaisi ainakin videomateriaalin perusteella olleen varsin tyytyväinen eritetransaktion vastaanottavan osapuolen asemaan.

Alta löytyvä video tapahtumista ei luonnollisestikaan sovellu perheen pienimmille tai herkimmille.

Yhtye on sittemmin pahoitellut laulajansa tempausta sosiaalisessa mediassa.

"Meillä oli todella hauskaa Daytonassa eilen illalla Welcome to Rockvillessä", bändin Instagram-sivuilla jaetussa kuvassa kirjoitetaan. "Sophia innostui liikaa. Me muut emme odottaneet sitä, eikä vastaavaa tapahdu Brass Againstin keikalla enää uudelleen. Kiitos Daytona, että olitte täysillä messissä eilen illalla."

View this post on Instagram

A post shared by Brass Against (@brassagainst)

samedi 13 novembre 2021 15:40:55 Categories: Soundi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.