STT

Ulkoministeri Pekka Haavisto Ylellä: Valko-Venäjän ja Puolan rajalla saattaa olla suomea puhuvia ihmisten salakuljettajia

STT - logo STT 13.11.2021 13:10:55 STT
Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan mahdolliset suomea puhuvat salakuljettajat toimivat todennäköisesti Valko-Venäjän puolella rajaa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan liikkeellä on huhuja, että Valko-Venäjän ja Puolan rajalla toimisi suomea puhuvia henkilöitä, jotka osallistuvat ihmisten salakuljetukseen EU:n alueelle.

Haavisto kertoi asiasta tänään Ylen Ykkösaamussa. Hänen mukaansa mahdolliset suomea puhuvat salakuljettajat toimisivat todennäköisesti Valko-Venäjän puolella rajaa.

- Valko-Venällä on nyt monta eri välikättä järjestämässä matkoja, ja on mahdollista, että myös suomalaisia rikollisia osallistuu ihmisten salakuljetukseen. Erilaisia huhuja liikkuu, että suomen kieltä puhuvia henkilöitä on raja-alueilla nähty, Haavisto totesi.

Maiden rajalle on pakkautunut Valko-Venäjän puolelta tuhansia Eurooppaan pyrkiviä ihmisiä Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta. EU syyttää Valko-Venäjää ihmisvirran tahallisesta järjestämisestä rajalle.

Saksalaislehti Die Welt kertoi torstaina, että rajalla olevat turvapaikanhakijat pyrkisivät ensisijaisesti Saksaan ja Suomeen. Lehti väitti, että tieto perustuu Euroopan komission salaiseen asiakirjaan.

Haaviston mukaan tieto ei Suomen osalta vaikuta pitävän paikkaansa.

- On mahdollista, että matkojen järjestäjät mainostavat siellä ihmisille Pohjoismaita. Mikään ei kuitenkaan tässä vaiheessa viittaa siihen, että Suomi olisi turvapaikanhakijoiden ykköskohde.

- Suurin osa ihmisistä on päässyt Saksaan, jonne heitä on mennyt ilmeisesti yli 8 000. Pieni joukko on mennyt Liettuaan, ja sitä kautta osa tullut Suomeen.

Suomeen tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä Valko-Venäjältä on Haaviston mukaan ollut "joitain kymmeniä".

Suomessa muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja eduskunnan oppositio ovat arvostelleet maan rajavalvontaan liittyvää lainsäädäntöä löysäksi.

Esimerkiksi nykyinen valmiuslaki ei presidentin mukaan tunnista hybridivaikuttamisen käsitettä lainkaan.

Haaviston mukaan Suomessa olisi valmius reagoida jo nykyisten lakien puitteissa vastaavaan siirtolaisvirtaan kuin Valko-Venäjän ja Puolan rajalla.

- Meillä on Suomessa rajojen valvontaa koskevaa lainsäädäntöä, jonka nojalla rajat voidaan sulkea joko määräajaksi tai toistaiseksi. Lisäksi valmiuslaki mahdollistaa poikkeustoimet, jos Suomeen kohdistuu sodan tai aseellisen hyökkäyksen uhka, Haavisto sanoi.

- Mielestäni Valko-Venäjän ja Puolan rajalla on käynnissä hybridiuhka, joka sellaisenaan vertautuu aseelliseen uhkaan.

Keskustelu Suomen kyvyttömyydestä tällaisen uhan edessä voi Haaviston mukaan olla jopa haitallista.

- Ei pitäisi kauheasti huudella ulkopuolelle, että meillä olisi lakipykälissä aukkoja ja olisimme kädettömiä erilaisia uhkia kohtaan, koska se ei pidä paikkaansa.

samedi 13 novembre 2021 15:10:55 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.