Ilta Sanoma

Tietyt piirteet riidoissa ja niiden ratkaisemisessa voivat kieliä parisuhteen syvistä ongelmista tai jopa päättymisestä. Asiantuntija kertoo neuvot, joilla suhteen voi yrittää pelastaa.

Tietyt piirteet riitelyssä voivat olla hyvin tuhoisia parisuhteelle.

Tietyt piirteet riitelyssä voivat olla hyvin tuhoisia parisuhteelle. Kuva: Shutterstock

Riidat kuuluvat suhteeseen, eikä ole mitään yleisesti määriteltyä rajaa sille, paljonko terveessä suhteessa riidellään.

Riitelyssä voi olla kuitenkin tiettyjä piirteitä, jotka kielivät suhteen päättymisestä tai ainakin siitä, että suhde ui syvissä vesissä.

Tällaisia ovat riidat, joissa satutetaan toista herkillä, henkilökohtaisilla ja luottamuksella jaetuilla asioilla, kertoo Väestöliiton pari- ja perhesuhteiden asiantuntija Minna Jaakkola.

- Otamme aina ison riskin, kun luotamme toiseen ja kerromme asioita ja näytämme puolia itsestämme, joita emme normaalisti näyttäisi.

Tämän vuoksi riidat, joissa pari alkaa käyttämään asioita toisiaan vastaan, ovat tuhoisia parisuhteelle.

Sarkastisilla huomautuksilla, mollaamisella ja vihamielisyydellä kumppani ei osoita myötätuntoa toista kohtaan, vaan päinvastoin vain satuttaa toista.

- Tällaisia piirteitä ja puhetta sisältävät riidat ikään kuin osuvat syvemmälle kuin tavalliset riidat ja voivat jättää hyvinkin syviä haavoja.

Riidan sisältämien piirteiden lisäksi myös pariskunnan tapa ratkaista ongelmia ja riitoja voi viestiä erosta.

- Jos ajatus kääntyy sovinnon sijaan katkeruuteen, vihaan tai kostoon, ollaan todellisissa ongelmissa. Voi tuntua, että riitoja ei edes haluta ratkaista.

Riitely on todella tärkeä taito parisuhteessa. Harva kuitenkaan pitää siitä, että riitoja on jatkuvasti. Jatkuva riitely kielii Jaakkolan mukaan kommunikaatiohaasteista parin välillä.

- Pinnan alla saattaa olla asioita, joista ei pystytä kunnolla puhumaan. Tämän vuoksi samoista asioista voi tulla jatkuvasti riitaa.

Onkin hyvä selvittää, mistä riidoissa on pohjimmiltaan kyse. Riitoja tulee pienistä asioista, mutta niiden taustalla on usein isompia kysymyksiä.

- Olenko oikeasti tärkeä toiselle? Olemmeko sitoutuneet samaan? Kummankin tulisi kokea itsensä kuulluksi ja lopulta pystyä sopimaan tilanne niin, että se voitaisiin unohtaa.

Hyvissä riidoissa haetaan yhteistä ymmärrystä ja yritetään päästä samalle puolelle kuuntelemalla kumpaakin osapuolta.

Jaakkolan mukaan suhteeseen syntyy kuitenkin helposti negatiivisia riitelynkehiä. Jotta kehä voidaan katkaista, tulee ongelma ensin huomata.

- On tärkeää huomata, että riidat lähtevät tietylle uralle ja ymmärtää, ettei se toimi. Vasta sen jälkeen voi ajatella, mitä pitäisi tehdä, jotta asia muuttuisi, Jaakkola kertoo.

Yksi keino on vain yksinkertaisesti olla lähtemättä mukaan riitelyyn. Usein, jos toinen osapuoli lakkaa jatkamasta riitelynkehää, asia saattaa muuttua, koska yksin on vaikea riidellä. Voi kuitenkin olla hyvin vaikeaa olla lähtemättä mukaan riitaan.

Jos parin on vaikea nähdä ongelman syitä, voi ulkopuolisen henkilön näkökulmasta olla hyötyä parille. Ulkopuolinen voi helpommin ymmärtää molempien puolia ja nähdä missä mennään vikaan, jos pari ei siihen itse pysty.

Olisi tärkeää pyrkiä löytämään yhteys kumppaniin uudelleen, päästä riidoissa samalle puolelle ja oikeasti kuunnella, mitä kumppani yrittää sanoa sekä tulla itse kuulluksi ja ymmärretyksi.

- Molempien pitää tulla vastaan ja tilanne vaatii parin yhteistä pyrkimystä ratkaista ongelma ja halua muuttaa suuntaa, Jaakkola painottaa.

Lue myös: "Se oli viimeinen riita" - 11 naista kertoo, millä hetkellä tajusivat eron olevan väistämättä edessä

Lue myös: Pieni psykologinen kikka auttaa selviämään riidasta - eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa, mitä sanot

Lue myös: Mistä tietää, pitäisikö erota? Vastaus voi löytyä 4 kysymyksen avulla, sanoo asiantuntija

Ilta Sanoma
vendredi 12 novembre 2021 20:00:00 Categories: Ihmiset & suhteet Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.