Soundi

Neljä Baritonia teki yllätysesiintymisen Ismo Alangon synttäribileissä Tavastialla - Videokuvaa katsottavissa

Soundi - logo Soundi 12.11.2021 15:25:30 Pop Media
Neljä Baritonia vasemmalta oikealle: Ilkka Alanko, A.W. Yrjänä, Kalle Ahola, Ismo Alanko.

Myös Sössölandian Kultakurkut esiintyi Alangon synttäribileissä.

Ismo Alanko aloitti 40-vuotista uraansa juhlistavan konserttisarjan Helsingin Tavastialla kuluvan viikon keskiviikkona. Eilen torstaina (11.11.) Tavastialla juhlistettiin - tosin päivän etuajassa - Alangon syntymäpäivää ja lavalla nähtiin sen tiimoilta myös yllätysesiintyjiä.

Yksi isoista yllätyksistä oli Neljän Baritonin, eli Ismo Alangon, CMX:n A.W. Yrjänän, Neljän Ruusun Ilkka Alangon sekä Don Huonojen Kalle Aholan muodostaman kvartetin jälleennäkeminen. Nelikko esitti ainoan levytyksensä eli Ismon kynäilemän, vuonna 1997 singlenä julkaistun Pop-musiikkia kappaleen. Alempaa voit katsoa yleisöstä kuvattua videopätkää kyseisestä esityksestä.

Lavalle nousi myös Sössölandian Kultakurkut eli Alangon veljesten ja  Kosmonauts-solisti Jari "Cyde" Hyttisen lauluyhtye, joka esitti Jaakko Teppon kappaleen Pilkillä. Myös tämä esitys tallentui videolle, jonka pariin pääset myös tuosta alta.

Alangon Neljäkymmentä laulujen vuotta -konserttisarja jatkuu tänään (12.11.) ja lauantaina 13.11. Pulu-albumia juhlistavilla keikoilla. Kuten kaikki muutkin konserttisarjan esitykset, myös nämä keikat ovat jo loppuunmyytyjä.

vendredi 12 novembre 2021 17:25:30 Categories: Soundi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.