STT

Koronan vuoksi sairaalahoidossa 260 ja teho-osastolla 31, Uudellemaalla harkitaan uusia kokoontumisrajoituksia

STT - logo STT 12.11.2021 14:40:25 STT
Jos koronatilanteen vuoksi asetettaisiin uusia rajoituksia tapahtumille, rajoituksista voisi vapautua koronapassin käytöllä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Elias Peltonen

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) harkitsee uusia kohdennettuja kokoontumisrajoituksia Uudellemaalle.

Epidemiatilanteen huononemisen vuoksi Uudenmaan koronakoordinaatioryhmä on esittänyt, että avi rajoittaisi osallistujamääriä sisätiloissa tapahtuvissa yhteislaulutilaisuuksissa sekä tapahtumissa, joissa on seisomakatsomo.

Avi pyytää nyt lausuntoja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriltä ja alueen kunnilta.

- Mahdolliset päätökset voitaisiin tehdä todennäköisesti ensi viikon loppupuolella. Uusien päätösten valmistelu vaatii kattavaa taustatyötä, minkä vuoksi emme voi antaa arviota nopeammasta aikataulusta, kertoo ylitarkastaja Oona Mölsä avin tiedotteessa.

Jos uusia rajoituksia tapahtumille asetettaisiin, rajoituksista voisi vapautua koronapassin käytöllä.

Muille Etelä-Suomen avin alueen sairaanhoitopiireille ei ole esitetty kokoontumisrajoituksia.

Koronaviruksen vuoksi tänään sairaalahoidossa on 260 ihmistä, joista 31 on tehohoidossa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Määrä on kasvanut sairaalahoidossa kahdeksalla ja tehohoidossa kolmella keskiviikosta, jolloin koronasairaanhoidon määristä viimeksi kerrottiin.

THL kertoi Twitterissä, että teknisestä viasta johtuen uusien koronatartuntojen määrä ei päivity tänään koronakartalle. THL pyrkii kertomaan tartuntamäärän some-kanavillaan myöhemmin tänään.

Koronavirusrokotteen toisen annoksen on saanut 80,3 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä. Toisen annoksen saaneita on Suomessa nyt 3,93 miljoonaa.

Koronarokotteen ensimmäisen annoksen osalta 12 vuotta täyttäneiden rokotuskattavuus on 86,1 prosenttia eli noin 4,21 miljoonaa ihmistä.

Ensimmäisen rokotteen saaneiden määrä kasvoi eilisestä noin 2 500:lla ja toisen rokotteen saaneiden alle 8 000:lla.

vendredi 12 novembre 2021 16:40:25 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.