Nuorten Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen on huolissaan nuorten jääkiekkoilijoiden harjoittelusta. Omaehtoiselle liikkumiselle ei jää aina t" /> Nuorten Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen on huolissaan nuorten jääkiekkoilijoiden harjoittelusta. Omaehtoiselle liikkumiselle ei jää aina t" />

YLE


Nuorten jääkiekkoilijoiden harrastajamäärät ovat laskussa. Vuoden aikana lisenssipelaajien määrä on A-D-junioreissa laskenut roimasti. Kilpatoiminnasta on jäänyt pois peräti 800 pelaajaa.

Oma vaikutuksensa on toki koronapandemialla, mutta jääkiekkopiireissä koetaan pelaajamäärän laskuun vaikuttavan useat laajemmatkin syyt. Jääkiekosta on tullut kallis harrastus, jossa liian monella on liian kiire liian nuorena.

- Hämmästelen välillä sitä, kuinka paljon huippu-urheilumaista toimintaa 10-12-vuotiailla pelaajilla on. Heillä on paljon valmentajavetoisia tapahtumia viikossa ja arjessa. Meidän on tehtävä töitä, jotta lapsilla olisi aikaa liikkua omaehtoisesti enemmän, alle 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen päävalmentaja Antti Pennanen sanoo.

Mitä enemmän Pennasen mainitsemaa valmentajavetoista toimintaa on, sitä enemmän harrastaminen maksaa. Valmentaja haluaa herätellä jääkiekkoväkeä. Seurat voivat omalla toiminnallaan muuttaa ongelmia.

- Pitääkö näitä erilaisia talenttiryhmiä ja tasoryhmiä luoda sinne organisaatioiden sisään? Ne nostavat myös osittain kustannuksia ja aiheuttavat kiireen tunnetta, Pennanen miettii.

Pennanen penää tukea lasten omaehtoiselle liikkumiselle ja nostaa esiin mahdollisena ratkaisuna esimerkiksi seurojen ja koulujen välisen yhteistyön.

- Valmentajavetoista toimintaan voisi siirtää kouluihin niin, että koulu ja seurat yhdessä olisivat hoitaneet osan harrastuksista jo kello 17 mennessä. Kaipaisin tämäntyyppisiä malleja, joilla iltaan saadaan tilaa ja sitä kautta pystytään vähentämään seurajohtoista toimintaa ja pudottamaan kustannuksia, Pennanen sanoo.

Painava viesti yksityisille toimijoille

Alati kasvavat kustannukset uhkaavat tehdä jääkiekosta nuoria eriarvoistavan harrastuksen. Oman mausteensa soppaan tuovat yksityiset palveluntarjoajat, jotka tarjoavat kaikenikäisille pelaajille esimerkiksi luistelu- tai laukomisharjoituksia seuratoiminnan ulkopuolella.

- Haluan lähettää heillekin viestin. Näkemykseni mukaan 10-13-vuotiaat olisi hyvä jättää rauhaan. Kysymys ei ole siitä, etteikö leirejä voisi olla, mutta jos aletaan myymään niin, että tullaksesi tänne sinusta tulee NHL-pelaaja, niin mennään väärään suuntaan, Pennanen sanoo.

Nuorten Leijonien valmennusryhmään kuuluva Mikko Koivu tunnistaa ilmiön ja sanoo sen olevan tuttu myös Pohjois-Amerikasta.

- Varmasti myös vanhemmille tulee tietynlainen paine taikka kuva, että siellä pitää olla kun naapurin lapsi tai joukkueen muut lapset ovat. Itse olen ollut aina sitä vastaan, että liian paljon liian aikaisin. Harrastamisen pitäisi olla hauskaa, Koivu toteaa.

Koivu korostaa, että yksityistunneille ja vastaaville on aikaa myöhemmässä iässä. Juniori-iässä NHL- tai olympiaunelmaa ei vielä tietoisesti tarvitsisi tavoitella.

- Jos haluaa lapsestaan olympiavoittajan niin kannattaa pitää huoli, että hän ei ole vielä 12-13-vuotiaana maailman huipulla. Molempia ei ole mahdollista saavuttaa tai ainakin todennäköisyydet ovat vahvasti vastaan, Antti Pennanen sanoo.

- Saksassa on tutkittu Nobel-voittajia. Jos olet lapsinero, et tule aikuisena voittamaan Nobel-palkintoa. Samat mekanismit on siellä, mitä urheilussa.

Lue myös:

Jääkiekon Pelaajayhdistys: Noora Räty hyväksyi Pasi Mustosen anteeksipyynnön - Räty sanoo, että ei kieltäytynyt syksyn MM-kisoista

Leijonien NHL-miehistössä on puute, joka voi olla Sami Vatasen sauma nousta olympialaisiin - "Hänelle ei ole mikään asia pelata NHL-pelaajia vastaan"

vendredi 12 novembre 2021 14:08:12 Categories: YLE jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.