Samuli Aro kääntää kaasukahvaa ja katoaa pienen vinkunan saattelemana pyörineen metsään. Hetken kuluttua hän kurvaa takaisin soratien laitaan, josta äsken starttasi.

- Kylläpä muuten suti takapyörä tuolla kalliopinnalla ylämäessä. Tässä sähköpelissä voimaa tulee kerralla heti niin paljon, että kaasun kanssa täytyy näköjään olla pirun tarkkana. Iskarit ovat aika pehmeät ja tuolla hitaassa kivikossa tämä menee kuin sukkasillaan, Aro huikkaa ennen kuin lähtee ajamaan takaisin huoltoautolleen.

Viisi henkilökohtaista maailmanmestaruutta MM-endurourallaan voittanut Aro on yksi kolmesta kuljettajasta, jotka ovat lupautuneet kokeilemaan sähköenduropyörää kilpailuoloissa. Lievestuoreen motocrossradan ympäristössä sijaitsevalla kisareitillä ajetaan samaan aikaan kansallinen sprint endurokilpailu. Aro käy pikaisesti tutustumassa menopeliinsä ennen kisastarttia, sillä vaikka hän on vuonna 2009 päättyneen MM-uransa jälkeenkin ajanut harrastusmielessä melko säännöllisesti, on omakohtainen kokemus sähkömoottoripyörästä varsin ohut.

- Olen ajanut sähkömoottoripyörällä ennen tätä yhden kerran joskus viisi vuotta sitten. Pidän uusista jutuista ja olin kyllä heti kiinnostunut, kun tähän kutsuttiin mukaan. Täytyy myöntää, että kaksi päivää olen psyykannut itseäni etukäteen, että vaikka on kypärä ja varusteet päällä ja ajanottokello lähtee käyntiin, niin ei ole pakko ajaa täysillä, Aro naurahtaa.

Jälkimmäinen lause ei liene pelkkää huumoria, sillä viime syksynä Aro innostui ex-maailmanmestareiden leikkimielisessä kilpailussa hieman liian raisuun menoon ja meni vauhdilla nurin. Silloin murtunut solisluu pysyy kuulemma edelleenkin vain hatarasti koossa ruuvien avulla. Edessä on korjausleikkaus.

Kun kolhut ovat olleet enemmän ja vähemmän arkipäivää aktiiviuralla, eivät ne näytä menoa haittaavan veteraani-iässäkään. 46-vuotias Aro lähtee kisareitille vauhdikkaasti. Lähdön jälkeinen kivikkoinen ylämäki sujuu ex-maailmanmestarilta helponnäköisesti, mutta herättää mäenrinteessä myös hilpeyttä.

- Kyllähän tuo naurattaa, kun ei ole mitään ääntä. Muuten meni hienosti, mutta kun ääni puuttuu! Juhani Sironen ja Vesa Sulasalmi hekottelevat. He toimivat kilpailussa nollapyörien kuljettajina, eli hiihtotermein latupartiona.

Sähköpyöräluokka on Lievestuoreen kilpailussa mukana koemielessä tulevaisuutta varten, sillä enduron lajiryhmä kartoittaa sen soveltuvuutta viralliseksi kilpailuluokaksi. Koska sprint endurossa huoltotauot ovat lyhyitä, on pilottikilpailu tarkoitus ajaa ilman akkujen välilatausta.

Siinä missä polttomoottoriluokat ajavat kahdeksan kilometrin mittaisella kisareitillä kuusi kierrosta, on sähköpyöräluokan määrä ajaa kolme kierrosta.

Piipahdus metsän siimeksessä kertoo, että Aro etenee kivikkoisella ja juurakkoisella reitillä eleettömän varmasti, mutta vauhti ei silmämääräisesti arvioiden ole aivan samaa luokkaa kuin normipyörällä. Havainto saa vahvistuksen ensimmäisessä pikahuollossa. Aro on nopein sähköpyöräkuljettajista, mutta jää kahdeksan kilometrin reitillä yleiskilpailun kärkikuljettajasta minuutin ja viisikymmentä sekuntia. Nopea selonteko paljastaa, että avauskierros oli vielä pientä hakemista.

- Kyllä siinä ajamisen aikana muutamaan kertaan hieman naureskelin itsekseni, kun mutkaan mennessä yritin painaa takajarrua ja vaihtaa pienempää vaihdetta, mutta kumpaakaan poljinta ei löytynytkään. Äkkiä siihen kuitenkin tottui.

Teoria ja käytäntö eivät kulje käsi kädessä

Sähköenduropyörästä puuttuvat vaihteet ja takajarrupoljin. Takajarru on normipyörän kytkinkahvan paikalla. Toisella kierroksella Aron vauhti hieman kasvaa, mutta tappiota yleiskilpailun kärkeen tulee silti minuutti ja 45 sekuntia. Pian selviää myös, että teoria ja käytäntö eivät sähköenduropyörien kohdalla vielä kulje käsi kädessä. Akut tyhjenevät ennakoitua nopeammin ja kolmen kierroksen mittaiseksi suunniteltu kilpailu typistyy kahteen kierrokseen.

- Kun akut alkoivatkin olla tyhjiä jo kahden kierroksen jälkeen, kokeilimme pikalatausta, mutta sitten kisajärjestäjiltä alkoivat poksua sulakkeet, koska akkujen pikalataukseen ei ollut varauduttu, Aro selvittää.

On siis loppuanalyysin paikka.

Kuinka paljon kovempaa olisit pystynyt ajamaan normaalilla kisapyörällä?

- Varmasti sellaisen minuutin verran olisin normipyörällä pystynyt ottamaan kierrosajasta pois. Mutta ei silläkään kärkivauhtiin olisi ollut asiaa. Sen verran jo ikä painaa, enkä ole viime vuosina harrastelumielessäkään juuri ajellut enduroa, vaan lähinnä motocrossia.

- Oma paino ja vauhti huomioiden tällaisen vakio sähköenduropyörän jousitus on aivan liian löysä. Sen vuoksi joutui olemaan aika varovainen, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Sinällään ajaminen oli pienen totuttelun hyvin samantyyppistä kuin normaalistikin. Kisapyörissäni oli aikanaan tehoa yleensä sellaiset 50-60 hevosvoimaa. Tässä sähköpyörässä hevosvoimia on noin 20, mutta moottorin vääntö on tosi hyvä. Jossain liukkaissa kohdissa vääntöä saattoi olla jopa liikaa.

- Kun tuotekehitys menee eteenpäin, tämä saattaa olla jopa kokonaan polttomoottorit korvaava ratkaisu. Jo nyt pitäisin tätä oikein hyvänä pyöränä aloittelevalle kuljettajalle sekä safarityyppiseen ajoon. Omasta mielestäni normipyörällä harrastaminen on kuitenkin vielä mukavampaa, koska laitteet ovat varsinkin jousitukseltaan paljon parempia.

Äänettömyys ei ole ongelma

Sähköpyörän äänettömyyttä Aro ei pidä kuljettajan kannalta ongelmana, sillä normipyörälläkään hän ei aisti moottorin kierroslukua kuulon, vaan pyörän tärinän perusteella. Katsojien kannalta äänettömyys luo kuitenkin potentiaalisen riskin.

- Ensimmäisen kierroksen maalissa ajanottomies totesi minulle hieman hölmistyneenä, että "mistä sinä siihen pölähdit, kun ei kuulunut mitään?" Aro havainnollistaa.

- Tuolla reitin varrella oli myös pari tuttuani katsomassa ja he kertoivat kuulleensa metsässä, kun yskin ajaessani.

Melu on ollut jo vuosikymmenien ajan kenties suurin moottoriurheilun harrastuspaikkoja rajoittavista tekijöistä. Sähkömoottorit käytännössä poistavat meluhaitan, mutta varsinkin endurossa yleisön tarkkaavaisuus on silloin aiempaa suuremmassa roolissa, koska pärinä ei enää varoita kuljettajasta etukäteen.

Aron kuraisesta pyörästä ja ajovarusteista päätellen kisareitillä on ollut myös vettä.

Eikö yhtään hirvittänyt, kun vesi ja sähkö eivät ole kovinkaan suositeltu yhdistelmä?

- Ei! Olen aikanaan käynyt työni puolesta tällaisten pyörien huoltokoulutuksessa ja sen pohjalta tiesin, että kyllä siellä sähköliitoksissa on kutistesukkaa ihan riittävästi käytetty eristeenä, Aro naurahtaa.

- Tämä oli oikein hauska kokemus ja mieskin pysyi ehjänä. Kivahan tuolla on ajella ja kuunnella vaikka linnunlaulua.

Lue myös:

Sähkömoottoripyörä tulee - vauhtia ilman pärinää ja päästöt nolla!