Georgia järjesti jättiyllätyksen torstai-iltana, kun se kukisti MM-karsintaottelussa lohkokärki Ruotsin 2-0. " /> Georgia järjesti jättiyllätyksen torstai-iltana, kun se kukisti MM-karsintaottelussa lohkokärki Ruotsin 2-0. " />

YLE


Ruotsalaishyökkääjä Zlatan Ibrahimovicin, 40, paluu maajoukkuepaitaan ei sujunut käsikirjoituksen mukaisesti. Supertähti sai todistaa, kuinka maailmanlistan sijalta 93 löytyvä Georgia nöyryytti lohkokärkeä ja vei MM-karsintakamppailun 2-0.

Georgian molemmista osumista vastasi Venäjän liigassa pelaavaa Rubin Kazania edustava Khvicha Kvaratskhelia.

Kvaratskhelia osui ensimmäisen kerran tunnin kohdalla, kun georgialainen tuikkasi vapaapotkun jälkitilanteesta pallon maaliin. Reilua varttia myöhemmin Kvaratskhelia ohitti Robin Olsenin toistamiseen.

Ennen Georgian osumia Ruotsi oli hallinnut pelitilanteita, mutta ei onnistunut maalinteossa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta 13 vuoteen, kun samaiselta rankinglistalta sijalta 17 löytyvä Ruotsi menettää pisteitä näin heikosti maailmanlistalla sijoittuneelle maalle.

Tappion lisäksi Zlatan Ibrahimovicin iltaa synkensi ottelun loppuhetkillä kentälle rynnännyt katsoja, joka pyrki halaamaan ruotsalaishyökkääjää. Ärtynyt Ibrahimovic tönäisi lopulta katsojan voimalla pois.

Ibrahimovic palasi maajoukkueeseen maaliskuussa lähes viiden vuoden tauon jälkeen, mutta kesän EM-turnaus jäi häneltä väliin loukkaantumisen takia. Ruotsalaistähti on kärsinyt loukkaantumisista myös tällä kaudella.

Ruotsi johtaa yhä B-lohkoa 15 pisteellä. Espanjalla on mahdollisuus nousta lohkon kärkeen, jos se voittaa illan ottelussa Kreikan. Ruotsi kohtaa MM-karsintalohkon päätösottelussa vieraskentällä Espanjan.

Lue myös:

Zlatan palaa innolla maajoukkueeseen: "Kroppa on vanhempi, mieli on nuorempi - ja olen paremman näköinen"

Zlatan Ibrahimovic, 40, palaa Ruotsin maajoukkueeseen

jeudi 11 novembre 2021 23:41:06 Categories: Ruotsin miesten jalkapallomaajoukkue YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.