Ilta Sanoma

Valtteri Bottas ehti rentoutua puolisonsa Tiffany Cromwellin kanssa ennen Brasilian GP:tä.

Valtteri Bottas ja Tiffany Cromwell kuvattuna Yhdysvaltojen GP:n varikolla lokakuussa.

Valtteri Bottas ja Tiffany Cromwell kuvattuna Yhdysvaltojen GP:n varikolla lokakuussa. Kuva: Peter Fox / AFP / Lehtikuva

F1-sirkus on siirtynyt Brasiliaan ja Sao Pauloon, jossa ajetaan tulevana sunnuntaina Brasilian GP, kauden neljänneksi viimeisin osakilpailu.

Ennen F1-kalenterin ainoaa Etelä-Amerikan osakilpailua ajettiin Väli-Amerikassa ja Meksikossa. Sunnuntaina ajetun Meksikon GP:n voittoon ajoi Max Verstappen.

Kahden osakilpailun välillä ainakin Mercedeksen suomalaiskuskilla Valtteri Bottaksella oli aikaa pieneen rentoutumiseen.

Bottaksen puoliso, kilpapyöräilijä Tiffany Cromwell julkaisi torstaina kuvakoosteen pariskunnan muutaman päivän lomasta Meksikon Punta Mitassa.

- Muutama kuva upeista ja rentouttavista päivistä, Cromwell, 33, kirjoitti Instagramissa julkaisemiensa kuvien yhteyteen.

Cromwell kertoi, että lomaan oli kuulunut ainakin hiekkarantoja, tacoja ja kilpikonnia. Kuvissa näkyy hulppeita maisemia, suloisia yhteiskuvia ja ruokahetkiä rannalla.

- Olette niin suloisia yhdessä, yksi fani on kommentoinut kuvia.

Näet kaikki Cromwellin jakamat kuvat painamalla kuvan oikeasta laidasta löytyvää nuolta.

Meksikon länsirannikolla, Tyynenmeren rannalla sijaitseva Punta Mita on yksityinen niemimaa, jolla sijaitsee luksuslomakeskuksia ja yksityisasuntoja. 1?500 hehtaarin kokoisella niemimaalla on henkeäsalpaavien maisemien lisäksi muun muassa kaksi golfkenttää ja tenniskenttiä.

Cromwell on lisännyt päivitykseensä ainakin kuvien perusteella varsin osuvasti aihetunnisteen paratiisi.

Siinä missä Bottaksen kausi kestää vielä joulukuulle, Cromwellin kilpailukausi on jo päättynyt.

Ilta Sanoma
jeudi 11 novembre 2021 21:28:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.