Tolkienin Hobittia on valmisteltu Turun kaupunginteatterin lavalle pitkään. Klonkkuna ja haltiakuninkaana nähtävä Kaukonen kertoo harjoitusjakson" /> Tolkienin Hobittia on valmisteltu Turun kaupunginteatterin lavalle pitkään. Klonkkuna ja haltiakuninkaana nähtävä Kaukonen kertoo harjoitusjakson" />

YLE


Miska Kaukonen esittää Thranduilia eli haltiakuningasta Turun kaupunginteatterin Hobitti-näytelmässä. Asu on komea, samoin kultainen sarvikruunu.

Kaukonen myöntää, että ensimmäisissä harjoituksissa hän juuttui sarvistaan lavasteisiin. Alkukompastelun jälkeen homma on sujunut paremmin.

Tavallisesti näyttelijät ovat saaneet aloittaa harjoitukset askeettisissa oloissa, ja esimerkiksi valaistus ja äänimaailma on voinut selvitä heillekin vasta pari viikkoa ennen ensi-iltaa.

- Meillä on ollut kaikki elementit alusta saakka mukana; lavastus, puvustus, äänet, valot, opimme kaikkien kanssa elämään. Tätä on rakennettu pieteetillä, ja eri tavalla kuin esitystä normaalisti, kertoo Kaukonen.

Miska Kaukonen Hobitti-näytelmän asussa
Miska Kaukosella oli tottumista haltian sarvikruunuun.Lassi Lähteenmäki Yle

Turun Hobitti-esityksessä isot lavasteet liikkuvat, savu pöllähtää, liekit räiskyvät ja siinä lomassa taistellaan ankarasti. Esillepanosta vastaavat pitkälti samat tekijät kuin muutaman vuoden takaisessa Taru Sormusten Herrasta -menestysesityksessä.

Miska Kaukonen teki ikimuistettavan roolityön Klonkkuna edellisessä esityksessä vuonna 2018, eikä hän tälläkään kertaa saa tyytyä vain paistattelemaan kuninkaana.

- Minulla nyt on klonkkuilu siinä. Näin 46-vuotiaana polvet vähän huutaa hoosiannaa. Siinä tarvitsisi ehkä stuntin, mutta näillä mennään, mitä on annettu.

Vaarallisimmat roolit on annettu stunt-ammattilaisille sekä Turun taideakatemian sirkusalan opiskelijoille.

Näyttelijöiden turvallisuudesta on huolehdittu Kaukosen mukaan hyvin. Kun harjoituksia on alusta asti viety läpi valmiissa ympäristössä, myös pimeässä näyttelemistä on harjoiteltu alusta asti.

Mikko Kouki Turun kaupunginteatterissa
Hobitti on varsinainen spektaalleli. Seuraavaksi Mikko Kouki lupaa ohjata jotain pienimuotoisempaa.Lassi Lähteenmäki / Yle

Hobitti-näytelmän on ohjannut Mikko Kouki. Tarinan on dramatisoinut Sami Keski-Vähälä. Kouki uskoo, että myytit, tarut, uskallus ja rohkeus toimivat näyttämöllä kaikkina aikoina.

J.R.R. Tolkienin romaaniin perustuva Hobitti on ensi-illassa 13. marraskuuta Turun kaupunginteatterissa.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 12.11. kello 23.

Lue myös:

Hobitit saavat Sauronin vastaansa Turun kaupunginteatterissa

jeudi 11 novembre 2021 20:23:00 Categories: YLE kulttuuri

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.