Ilta Sanoma

Ravintolarajoitusten kriteerit muuttuvat, alueille lähetetään päivitetty ohjauskirje todennäköisesti perjantaina.

Toistaiseksi leviämisvaiheen alueilla anniskelu on sallittu puoleenyöhön saakka ja ravintolat saavat olla auki yhteen yöllä. Myös asiakaspaikkojen määriä on rajoitettu.

Toistaiseksi leviämisvaiheen alueilla anniskelu on sallittu puoleenyöhön saakka ja ravintolat saavat olla auki yhteen yöllä. Myös asiakaspaikkojen määriä on rajoitettu. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Hallitus kokoontuu maanantaina ylimääräiseen valtioneuvoston istuntoon päättämään, miten ravintoloiden rajoituksia jatketaan.

Nykyiset rajoitukset ovat voimassa maanantaihin asti, jolloin tulee voimaan hallituksen uusittu hybridistrategia nyt kun 80 prosentin rokotekattavuus on saavutettu. Sen myötä luovutaan alueiden jaottelusta epidemiatilanteen mukaisiin perustason, kiihtymisvaiheen ja leviämisvaiheen alueisiin, joihin rajoitukset ovat tähän asti perustuneet.

STT:n tietojen mukaan ainakaan vielä ensivaiheessa nykyisen kaltaisia rajoituksia ei olla tiukentamassa.

Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) strategiajohtaja Pasi Pohjola kertoi torstaina tiedotustilaisuudessa, että ministeriö antaa alueille lähipäivinä ohjauskirjeen, jossa päivitetään ravintolarajoitusten tulevat kriteerit. Mittaristoa ja ohjauskirjettä on valmisteltu virkatyönä, jolle sote-ministeriryhmä on antanut evästyksen.

STT:n tietojen mukaan ohjauskirje lähetetään todennäköisesti jo perjantaina, jotta alueet ehtivät arvioida tilanteensa ennen kuin uuteen hybridistrategiaan siirrytään. Edelleen alueet tekevät omasta tilanteestaan esitykset valtioneuvostolle, joka päättää ravintolarajoituksista asetuksella. Asetus perustuu väliaikaiseen tartuntatautilain säännökseen, joka on toistaiseksi voimassa joulukuun loppuun asti.

-?Kriteerien päivittäminen on meneillään, ja siinä vaiheessa, kun kaikki tiedot ovat kasassa, ohjauskirje lähtee alueille. Mennään niillä keinoilla, jotka hybridistrategiaan on kuvattu sekä alueellisessa päätöksenteossa että valtakunnallisessa päätöksenteossa, Pohjola muotoili.

Tulevia kriteereitä rajoituksille on STT:n tietojen mukaan useita, ja niitä tarkastellaan kokonaisuutena. Mittareita ovat todennäköisesti ainakin rokotuskattavuus, erikoissairaalahoidon ja tehohoidon kuormitus ja koronaviruksen ilmaantuvuusluku.

Lisäksi kriteereissä painavat todennäköisesti muun muassa positiivisten testien määrä ja taudin leviäminen rokottamattomien keskuudessa.

-?Mittarit on määritelty virkavalmisteluna, mutta hallituksen tulee osaltaan arvioida, mihin asetetaan se vaikeimman tilanteen raja, hallituslähteistä kerrotaan.

Tällä hetkellä leviämisvaiheen alueita on jo 11, kun tautitilanne on pahentunut myös Pohjois-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Länsi-Pohjassa. Jo aikaisemmin leviämisvaiheessa ovat olleet Varsinais-Suomen, Satakunnan, Päijät-Hämeen, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Uudenmaan ja Kymenlaakson maakunnat.

Toistaiseksi leviämisvaiheen alueilla anniskelu on sallittu puoleenyöhön saakka ja ravintolat saavat olla auki yhteen yöllä. Myös asiakaspaikkojen määriä on rajoitettu.

Yritysten on mahdollista edellyttää asiakkailtaan koronapassia sen sijaan, että ne noudattaisivat alueella olevia ravintolarajoituksia.

Ilta Sanoma
jeudi 11 novembre 2021 18:25:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.