SuomiKiekko.com

Leijonienkin paidassa nähty puolustaja joutui tekemään vaikean päätöksen - ura ohi 31-vuotiaana

SuomiKiekko.com - logo SuomiKiekko.com 11.11.2021 16:10:26 Toimitus

Polvivaivat ovat vaivanneet Niko Peltolaa jo pidemmän aikaa, mutta nyt oli aika myöntää vammojen voittaneen. 31-vuotias puolustaja pisti hokkarit naulaan.

- Loukkaantumiseni tuomat vaikeudet ja haasteet ovat olleet tiedossa pitkään, mutta halusin kuitenkin vielä kokeilla laittaa itseni kuntoon kesällä ja tehdä kaiken, minkä pystyn, Peltola kertoo Ilveksen kotisivuilla. Nyt voin sillä tavoin katsoa itseäni peilistä, että ei jäänyt mitään jossiteltavaa sen puolesta. Kaikki kivet ja kannot käännettiin peliuran jatkamiseksi, mutta kun lääkärit näkivät, että polvi ei tule enää kuntoon, ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tilanne.

Peltola pelasi 518 ottelua Liigassa sekä 14 KHL-peliä Jokereissa. Juniorimaajoukkueissa häntä ei nähty, mutta Euro Hockey Tourilla 187-senttinen Lauttakylän Lujan kasvatti sai pukea Leijonien paidan ylleen kahdessa ottelussa.

Liiga-tasolla Peltola on tuttu Ilveksen ja Jokereiden lisäksi Ässien ja Sportin paidasta.

The post Leijonienkin paidassa nähty puolustaja joutui tekemään vaikean päätöksen - ura ohi 31-vuotiaana appeared first on SuomiKiekko.

Lue myös: SaiPa kiinnitti hyökkääjän Slovakian kriisiseurasta - pelaa Patrick Kanen numerolla

jeudi 11 novembre 2021 18:10:26 Categories: SuomiKiekko.com

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.