Oppositiosta on tällä viikolla vaadittu Suomen lainsäädännön päivittämistä, jolla voitaisiin varautua, jos Puolan tilanne toistuisi meillä. " /> Oppositiosta on tällä viikolla vaadittu Suomen lainsäädännön päivittämistä, jolla voitaisiin varautua, jos Puolan tilanne toistuisi meillä. " />

YLE


Eduskunta kokoontuu viikoittaiseen tapaan kyselytunnille, jossa oppositio kysyy ja hallitus vastaa. Tällä viikolla esillä on ollut erityisesti kaoottinen tilanne Valko-Venäjän ja Puolan välisellä rajalla.

  • Yle näyttää eduskunnan kyselytunnin suorana kello 16.
  • Kyselytunnin sisältö päivitetään tähän artikkeliin.

Rajalle on tullut tuhansia siirtolaisia, jotka pyrkivät Euroopan unionin alueelle. EU:n ja Suomen mukaan kyse on Valko-Venäjän hybridioperaatiosta, jolla se protestoi vuoden 2020 presidentinvaalien jälkeen maalle määrättyjä pakotteita.

Tilanne on herättänyt huolta myös Suomessa. Kokoomus esitti tällä viikolla, että Suomeen luotaisiin nopeasti laki, jolla turvanpaikanhakua voitaisiin rajoittaa ja estää tilapäisesti.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) aiemmin kertoman mukaan Suomella on jo olemassa lainsäädäntöä, jonka avulla raja voidaan tarvittaessa sulkea väliaikaisesti, jos Puolan tilanne uhkaisi toistua meillä.

Saksalaisen Die Welt -lehden torstaina kertoman mukaan Valko-Venäjän ja Puolan rajalla olevien siirtolaisten pääkohteita olisivat Saksa ja Suomi. Tietonsa lehti perustaa haltuunsa saamaan Euroopan komission salaiseen asiakirjaan.

Lisää aiheesta:

Valko-Venäjän ja Puolan rajalla on Euroopan uusin siirtolaiskriisi - keitä ovat ihmiset rajalla ja miksi he ovat siellä? Katso ja lue vastaukset

Haavisto tilanteesta Puolan rajalla: Suomi voisi sulkea rajansa väliaikaisesti hybridiuhkan vuoksi

Die Welt: Suomi ja Saksa ovat Valko-Venäjän kautta tulevien siirtolaisten pääkohteet salaisen EU-asiakirjan mukaan

Kansanedustajat haluavat keinoja vastata Puolan rajan kaltaiseen tilanteeseen Suomessa - kokoomuksen Risikko: Rajojen sulkeminen mahdolliseksi

jeudi 11 novembre 2021 17:23:28 Categories: Eduskunnan kyselytunti YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.