Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema oli kokenut, että painetta suojamaskien hankkimiseksi tuli ministerireittiä pitkin jopa tasav" /> Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema oli kokenut, että painetta suojamaskien hankkimiseksi tuli ministerireittiä pitkin jopa tasav" />

YLE


Keskusrikospoliisi on luovuttanut tietoja Huoltovarmuuskeskuksen johtajia koskeneesta rikostutkinnasta. Esitutkinta-aineistosta selvää, että Huoltovarmuuskeskuksen johto toimi maskikauppoja tehdessään valtavien poliittisten paineiden alla keväällä 2020.

KRP on salannut osia esitutkinta-aineistosta. Salauksia on tehty myös Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) pyynnöstä.

Salaukset koskevat entisten HVK:n johtajien sähköpostilaatikoista otettuja viestiketjuja, viestejä tai niiden osia. Huoltovarmuuskeskus katsoo, että viestit sisältävät salassa pidettävää tietoa liittyen poikkeusoloihin varautumiseen ja varmuusvarastoihin.

Myös se on salassa pidettävää tietoa, mitä HVK:lla aiemmin on ollut varmuusvarastossa ja miksi.

Viestiketjuihin on osallistunut muun muassa työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesjohtoa. Myös maskeja Huoltovarmuuskeskukselle toimittaneen liikemies Onni Sarmasteen kanssa käytyä viestittelyä on salattu. Sarmastetta epäillään törkeästä petoksesta maskikaupoissa.

Vahva poliittinen paine kiireellisiin ostoihin

Huoltovarmuuskeskuksen silloinen johtaja Tomi Lounema kertoi kuulustelussa, että 26. maaliskuuta 2020 ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) oli lähettänyt hänelle sähköpostin, jossa Haavisto kertoi olevansa päivittäin yhteydessä tasavallan presidentin Sauli Niinistön kanssa, joka oli ilmaissut huolensa suojainhankinnoista. Lounemalle oli syntynyt käsitys, että Haavisto toimi presidentin viestinsaattajana HVK:lle.

Louneman kertoman mukaan huhtikuun alussa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) oli esittänyt vahvaa epäluottamusta HVK:lle siitä, että hankintoja ei ole saatu käyntiin. Kiuru oli Louneman mukaan ilmoittanut, että vastuu ja hankinnat kuuluvat kokonaisuudessaan HVK:lle.

Lounema kertoi ihmetelleensä palaverin jälkeen työ- ja elinkeinoministeriön osastopäällikölle Antti Neimalalle, miten tietämätön ministeri Kiuru on siitä, että kenen hankintoja pitäisi tehdä. Louneman mukaan Kiuru ei tunnistanut sitä, että hänen hallinnonalansa toimijoiden kuuluisi tehdä hankintoja eikä HVK:n.

Lounema kertoi myös osallistuneensa 3. huhtikuuta presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokoukseen, joka toteutettiin videopalaverina.

- Tasavallan presidentti oli kiukkuinen hallinnon hitauteen ja saamattomuuteen. Tilanne oli kriittinen ja vakava, koska terveydenhuollossa ei kohta olisi ollut enää suojaimia. Ministeri Kiuru esitti asian siten, että heillä asiat STM:ssä on hyvin, mutta hitaus suojainhankinnoissa johtuu HVK:sta, kuvaili Lounema poliisille.

Asia selviää esitutkintamateriaaliin kuuluvasta kuulustelupöytäkirjasta.

Syyttäjä: HVK:n johto ei rikkonut lakia

Syyttäjä päätti marraskuun alussa, että Huoltovarmuuskeskuksen entisiä johtajia vastaan ei nosteta syytteitä kevään 2020 maskikaupoista. Luottamusaseman väärinkäyttämisestä oli Louneman lisäksi epäiltyinä kaksi muuta johtajaa.

Syyttäjän mukaan paine hankkia suojaimia oli valtava kun HVK:n työntekijöille oli välitetty selkeä viesti siitä, että suojaimia on saatava tai muuten terveydenhuolto kaatuu ja se voi johtaa kuolemiin.

Rikoksesta epäillyt saattoivat syyttäjän mukaan olla perustellusti siinä käsityksessä, että toiminta oli sosiaali- ja terveysministeriön edun ja tahdon mukaista, vaikka hankintamenettelyssä tapahtui virheitä. Näissä olosuhteissa tehdyt päätökset eivät syyttäjän mukaan ylittäneet syytekynnystä.

Huoltovarmuuskeskus osti maskeja miljoonilla euroilla

Huoltovarmuuskeskus sopi keväällä 2020 noin 5 miljoonan euron hengityssuojainkaupoista ulosottovelkaisen Sarmasteen kanssa. Maskeja saatiin luvattua vähemmän, eikä niitä voinut käyttää sairaaloissa.

Toimitusjohtaja Lounema erosi maskikauppojen epäselvyyksien vuoksi huhtikuussa 2020. Lounema pahoitteli tuolloin sitä, että kriisitilanteessa ja kovassa kiireessä ei ehditty tehdä tarpeeksi kattavaa taustaselvitystä kaupan osapuolista.

Maskikauppoihin osallistuneet ja johtoryhmään kuuluneet hallintojohtaja Asko Harjula ja perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola irtisanottiin toukokuussa 2020, koska hankinnoissa ei ollut noudatettu hankintalakia, keskuksen sisäistä ohjeistusta eikä hyvää tapaa.

Lue myös:

Analyysi: Pääministeri antoi pikapotkut huoltovarmuusjohtajalle, joka ei syyttäjien mielestä toiminut laittomasti

Syyttäjä ei syytä Huoltovarmuuskeskuksen ex-johtoa maskikaupoista - vaikeassa tilanteessa ministeriöistä tuli vain "voimia ja jaksamista"

Raportti moittii Suomen huoltovarmuuden hoitoa sekavaksi - HVK:n johdon mukaan kehittämistyö on hyvässä vauhdissa - ministeri lupaa vahvistaa johtamista

Kohuttu 10 miljoonan euron maskikauppasotku johtaa syyteharkintaan - rikoksista epäillään kolmea Huoltovarmuuskeskuksen työntekijää

Oikeuskansleri: Ministeriöt eivät ohjanneet riittävästi Huoltovarmuuskeskuksen maskikauppoja keväällä

Tuore raportti: Suojavarusteiden hankinta oli kriisin alussa puutteellista - työministeri Haatainen ehdottaa kotimaisen suojavarustetuotannon tukemista

jeudi 11 novembre 2021 16:16:39 Categories: Huoltovarmuuskeskus YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.