Noora Rädyn ja Pasi Mustosen välejä on selvitelty tapaamisella, jossa olivat mukana kaksikon lisäksi Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja sekä Jää" /> Noora Rädyn ja Pasi Mustosen välejä on selvitelty tapaamisella, jossa olivat mukana kaksikon lisäksi Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja sekä Jää" />

YLE


Suomen Jääkiekkoilijat ry eli jääkiekon pelaajayhdistys tiedottaa Naisleijonien pitkäaikaisen tähtimaalivahdin Noora Rädyn hyväksyneen naisten maajoukkueen päävalmentajan Pasi Mustosen anteeksipyynnön.

Tiedotteen mukaan Räty ja SJRY:n toiminnanjohtaja Risto Kauppinen olivat olleet keskiviikkoiltana keskustelemassa Suomen jääkiekkoliiton kanssa viime viikkoina julkisuudessa olleista lausunnoista. Jääkiekkoliitosta paikalla olivat päävalmentaja Mustonen, puheenjohtaja Harri Nummela ja toimitusjohtaja Matti Nurminen.

Tapaus sai alkunsa käytännössä jo elokuussa, kun Räty jättäytyi pois MM-kisoista työesteisiin vedoten. Mustonen oli muun muassa syyttänyt MTV:n haastattelussa pelaajan rikkoneen opetusministeriön urheilija-apurahojen lainsäädäntöä jättäytymällä pois MM-kisoista. Tällaista lainsäädäntöä ei kuitenkaan ole olemassa, ja Mustonen pyysi virhettään anteeksi jo tiistaina Ylen haastattelussa. Tapausta oli jo aiemminkin käsitelty myös Jääkiekkoliiton avustuksella.

Pelaajayhdistyksen tiedotteen mukaan Mustonen toisti keskiviikon tapaamisessa tiistaina esittämänsä anteeksipyynnön, jonka Räty hyväksyi. Kaikki osapuolet olivat tiedotteen mukaan harmistuneita siitä, miten prosessi on vienyt energiaa heidän lisäkseen myös kolmansilta osapuolilta, ennen kaikkea Naisleijonilta.

- Pasi on myöntänyt virheensä ja menneisyyttä ei voi enää muuttaa. Voimme vaikuttaa vain hetkeen, jossa nyt elämme. Voin itse vaikuttaa vain siihen, miten reagoin asiaan ja miten annan sen vaikuttaa omaan energiaan, tunteisiin, ajatuksiin tai tekoihin. En halua puida asiaa sen enempää julkisuudessa, koska media tarttuu tällä hetkellä kaikkiin kommentteihin, mikä ei ole reilua muita pelaajia kohtaan, jotka ovat minulle tärkeitä ihmisiä. He ansaitsevat täyden rauhan pelata Kanadaa vastaan nyt viikonloppuna, Räty tähdensi SJRY:n tiedotteessa.

- Olen kiitollinen siitä tuesta, jonka olen saanut nykyisiltä ja vanhoilta pelikavereilta. Haluan myös kiittää SJRY:tä sekä HPK:ta, jotka ovat olleet asian kanssa korvaamaton tuki. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että pelaaja ei jää asian kanssa yksin, Räty jatkoi.

Pasi Mustonen, Naisleijonien päävalmentaja.
Pasi Mustosen päävalmentajasopimus kattaa vielä kuluvan kauden.Lehtikuva

Räty kertoo, ettei kieltäytynyt MM-kisoista - oli estynyt valmistavalta leiriltä

Tiedotteessa Räty halusi myös selventää, että hän ei kieltäytynyt MM-kisoista, kun ilmoitti, että on työesteiden vuoksi estynyt osallistumasta kisoihin valmistavalle leirille. Urheilija-apurahaa hän ei saanut vielä viime kaudella, vaan vasta heinäkuusta lähtien. Kyseiset elokuussa pelatut MM-kisat olivat edelliseltä kaudelta siirretty tapahtuma. Rädyllä ei ole myöskään ollut velvoittavaa sopimusta Jääkiekkoliittoa kohtaan sitten kevään 2019, kerrotaan tiedottessa.

Keskiviikon tapaamisessa osapuolet olivat selvittäneet, mitkä ovat apurahan ehdot ja mihin ne urheilijaa velvoittavat.

- Apuraha on hieno ja elintärkeä tuki naiskiekolle, mutta toivon itse selkeämpää linjausta, mitä raha yksityiskohtaisesti urheilijalta velvoittaa. 32-vuotiaan taloudelliset velvoitteet kuten asuntolaina, asumisen muut kulut ja autolaina tuovat isomman kulurakenteen elämään kuin esimerkiksi nuorella opiskelijalla. Silloin pelaajalla pitää olla muitakin tuloja kuin Olympiakomitean tukiraha, Räty kommentoi.

Naisleijonat kohtaa kolmessa harjoitusottelussa Kanadan tällä viikolla. Ensimmäinen ottelu pelataan tänään torstaina kello 14.30 Helsingissä, ja sen jälkeen joukkueet kohtaavat lauantaina sekä sunnuntaina Turussa.

Syksyllä Suomeen ja naisten jääkiekkoliigaan HPK:n riveissä palannut Räty ei ole mukana Kanada-otteluissa. Hän on aiemmin kertonut olevansa valmis lähtemään helmikuun Pekingin olympialaisiin vaikka kolmosmaalivahdin roolissa.

Lue lisää:

Noora Rädylle mediassa nokitellut Naisleijonien päävalmentaja nosti käden pystyyn virheen merkiksi: "Nooralta olenkin jo anteeksi pyytänyt"

Pasi Mustosen ja Noora Rädyn julkinen sanasota alkoi saada rumia piirteitä - Jääkiekkoliiton johto puuttui peliin

Noora Räty on Naisleijonien viides maalivahti, arvioi päävalmentaja - Pasi Mustonen hehkutti nykyistä maalivahtikolmikkoaan

Noora Rädyn paluu Suomeen venähti koirien takia - MM-kisoista kieltäytynyt tähtivahti voisi lähteä vaikka kolmosmaalivahdiksi olympialaisiin

jeudi 11 novembre 2021 15:48:00 Categories: Naisleijonat YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.