Ilta Sanoma

Friteerattu kana sai ihmiset jonottamaan Helsingissä.

Yhdysvaltalainen pikaruokaravintolaketju Kentucky Fried Chicken (KFC) avaa tänään Suomen ensimmäisen ravintolansa Helsingin Itäkeskukseen.

Kana-annoksistaan tunnettu ravintola aukeaa kello 11.11 - päivämäärän mukaisesti.

Ketjun saapumisesta Suomeen oli jo pitkään huhuttu, kunnes yhtiö kesällä kertoi, että se avaa vuoden viimeisellä neljänneksellä ravintolat Helsinkiin, Espooseen ja Turkuun.

Ensimmäiset jonottajat olivat saapuneet paikalle jo hyvissä ajoin edellisenä päivänä. Syy intoon piilee ravintolan avajaislupauksessa: ensimmäinen asiakas avajaisjonossa palkitaan ilmaisilla KFC-kanoilla vuodeksi.

Ennen yhdeksää paikalla oli 27 jonottajaa. Yksi jonottajista veteli ajankulukseen jonossa punnerruksia. Ensimmäisiä jonottajia pyydettiin siirtymään hetkeksi sivuun, kun ravintolan eteen asetettiin punainen matto.

Muun muassa Helsingin Sanomien mukaan eräs jonottaja oli saapunut paikalle jo maanantaina teltan kanssa.

Ensimmäiset jonottajat olivat jo varhain paikalla.

Ensimmäiset jonottajat olivat jo varhain paikalla. Kuva: Paula Kaskimaa

Ensimmäisenä jonossa oleva Sofia Holkeri ei ole koskaan maistanut KFC:n ruokia. Abiola Bamijoko on ollut jonossa puolesta yöstä alkaen - hän kertoo olevansa kova KFC-fani. Jonossa neljäntenä oleva Sarband Omar Rashed on odottanut tätä päivää vuodesta 2017 asti.

- Lupasin itselleni silloin, että kun KFC tulee Suomeen haluan olla tekemässä silloin historiaa, Rashed kertoo.

Ketjun käyttämä liha tuodaan Suomeen Puolasta. Pikaruokaketjun mukaan syynä tähän on se, että KFC käyttää sertifioiduilla tiloilla tuotettua kananlihaa. Toistaiseksi suomalaisilta tuottajilta puuttuu yhtiön vaatima sertifiointi.

Koronapandemian jäljiltä ravintola-alaa piinaa työvoimapula, joka on vaikuttanut myös KFC:n aloitukseen. Työvoimapula on KFC Suomen markkinointipäällikkö Henri Parosen mukaan maanlaajuinen ilmiö.

-?Olemme KFC:llä tehneet päätöksen, jossa tarjoamme lähtökohtaisesti 30h/vko -sopimuksia, joka on poikkeuksellista alallamme. Tämän lisäksi meillä on erittäin hyvät etenemismahdollisuudet sitä haluaville sekä tuemme aina työntekijöitämme heidän henkilökohtaisessa kehityksessä.

Ilta Sanoma
jeudi 11 novembre 2021 11:46:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.