Mahdollisuus hajauttaa kokeet useampaan kertaan on lisännyt syksyn ylioppilaskirjoitusten suosiota." /> Mahdollisuus hajauttaa kokeet useampaan kertaan on lisännyt syksyn ylioppilaskirjoitusten suosiota." />

YLE


Syksyn ylioppilastutkinto on kasvattanut suosiotaan viime vuosina. Kasvua on ollut sekä ensimmäistä kertaa kokeen suorittavien että hyväksytyn tai hylätyn kokeen uusijoiden joukossa.

  • Yle kertoo syksyn uudet ylioppilaat tänään julkaistavassa ylioppilaskoneessaan. Artikkeli julkaistaan Ylen verkkosivuilla myöhemmin torstain aikana.

Kuluvan syksyn ylioppilastutkinto on jo neljäs tutkintokerta, joka järjestetään poikkeuksellisissa oloissa koronavirustilanteen vuoksi.

- Aika monella on ollut epävarmuutta omasta oppimisesta ja suoriutumisesta. Kokeita uusitaan paljon, mutta vähemmän kuin vuosi sitten, kertoo ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Tiina Tähkä.

"Osasin odottaa näitä arvosanoja"

Oulun lyseon lukiosta valmistuva kempeleläinen Juho Mettovaara, 19, on opiskellut melkein puolet lukioajastaan etänä. Kirjoituksiin valmistautuminen on ollut haastavaa silloin, kun lähiopetusta ei ole ollut. Se näkyy myös kirjoituksissa.

- Vasta syksyllä olen pystynyt valmistautumaan kirjoituksiin kunnolla. Aloin lukea kirjoja pari kuukautta ennen kirjoituksia, Mettovaara sanoo.

Hänen mielestään lähiopetus on tärkeää, sillä kaikkea tarvittavaa tietoa ei voi omaksua pelkästään kirjoista.

- Kyllä opettajan rooli on ainakin itselleni tärkeä. Se on auttanut paljon oppimisessa.

Koronasta huolimatta Mettovaara on löytänyt paljon uusia ystäviä lukiosta. Lukioaika on myös kasvattanut itsekuria.

- Asioista pitää osata huolehtia ja hoitaa tässä iässä jo itse, eikä vain odottaa, että joku muu tekee ne sinun puolestasi.

Tänä syksynä ylioppilaaksi valmistuva Mettovaara on kuitenkin tyytyväinen kirjoitusten tuloksiin. Hän odottaa innolla tulevia lakkiaisjuhlia.

- Osasin odottaa näitä arvosanoja, mutta ainahan paremminkin olisi voinut mennä.

Valmistumisen jälkeen Juho Mettovaaraa odottaa pesti kouluavustajana oululaisella Metsokankaan koululla. Sen jälkeen hän astuu armeijan palvelukseen. Tulevaisuuden suunnitelmissa on useampia vaihtoehtoja.

- Jos pääsen armeijassa lentäjän hommiin, sitten jään sinne. Yliopisto-opinnoissa kiinnostavat lähinnä kauppatieteet tai jokin tekniikan ala.

Lukion jälkeiseltä elämältä Mettovaara toivoo vakautta ja pysyvyyttä. Nykyiset ja uudet ystävät ovat tärkeässä roolissa.

- Haluan säilyttää jo tuntemani ihmiset lähellä.

"Kyllä näillä papereilla jotain tekee"

Oululainen Niilo Niinimäki, 18, aloitti Kastellin lukion syksyllä 2019. Koulu alkoi normaalisti lähiopetuksessa, mutta keväällä 2020 kaikki muuttui. Koulut siirtyivät koronapandemian vuoksi etäopetukseen, ja se oli nuorelle opiskelijalle hämmentävä kokemus.

- Yhtäkkiä jäin kotiin tietokoneen kanssa. En päässyt tutustumaan uusiin kavereihin niin kuin olisin halunnut. Mutta onneksi nyt syksyllä ei ole ollut vastaavia rajoituksia.

Viime kevään ensimmäisissä kirjoituksissa Niinimäki sai psykologiasta ylioppilastutkinnon korkeimman arvosanan, laudaturin. Nyt hän kirjoitti englannin ja historian. Ensi keväänä vuorossa ovat äidinkieli, fysiikka ja matematiikka.

- Kirjoitukset ovat menneet tähän asti hyvin. On sellainen fiilis, että kyllä näillä papereilla jotain tekee.

Keväästä 2020 lähtien yli puolet korkeakoulupaikoista on määräytynyt todistusarvosanojen perusteella. Se on aiheuttanut uudenlaisia paineita monelle lukiolaiselle.

- Kun kirjoitin englannin kielen, mietin, ovatko muut parempia kuin minä. Muissakin aineissa tulee mietittyä, miten pärjään tulevissa valinnoissa kaikkia muita Suomen ylioppilaita vastaan, Niinimäki sanoo.

Keväällä odottavien lakkiaisten jälkeen Niinimäen suunnitelmissa on lyhyt kesäloma ja heinäkuussa on vuorossa armeija. Sen jälkeen alkavat uudet opinnot toden teolla. Alakin on selvänä mielessä.

- Olen kiinnostunut erityisesti rahasta ja sijoittamisesta. Kyllä kauppakorkeakoulu vaikuttaa minulle oikealta paikalta.

"Kirjoitusten jälkeen pitäisi itsenäistyä, se jännittää"

Oululainen Juuli Saarinen, 18, kirjoitti syksyllä 2021 ensimmäisenä uskonnon ja psykologian.

- Ihan hyvin ne menivät. Uskonto jäi vähän tavoitteiden alle alustavien pisteiden mukaan, mutta psykologia onnistui hyvin.

Saarisen tavoitteena on päästä opiskelemaan teologiaa Helsingin yliopistoon. Tuleviin kirjoituksiin hän aikoo valmistautua niin, että pääsee suoraan papereilla sisään.

Ulkopuolisia suorituspaineita Saarisella ei ole ollut, vaan ne tulevat omasta takaa.

- Minulle on ollut aina tärkeää, että kaikki menee hyvin elämässä. Odotan itseltä ehkä enemmän kuin olisi realistista.

Aika Kastellin lukiossa on ollut Saariselle elämän parasta. Vuoden päässä olevia lakkiaisia hän odottaa ilolla, mutta myös haikein mielin.

- Kirjoitusten jälkeen pitäisi itsenäistyä ja jatkaa elämää todennäköisesti toisella paikkakunnalla. Se jännittää: ei ole enää kotikaupungin turvaverkkoa ympärillä.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 12. marraskuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Lääkikseen pyrkivä Ilkka Regelin hakee yo-kirjoituksissa korotusta biologian arvosanaan - uusijoiden määrä liki tuplaantui muutamassa vuodessa

jeudi 11 novembre 2021 07:05:00 Categories: YLE ylioppilaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.