Soundi

Metallica-tuottaja muistelee työskentelyään yhtyeen kanssa - "En ole koskaan ollut tekemisissä yhtä intensiivisten ihmisten kanssa"

Soundi - logo Soundi 10.11.2021 21:55:27 Pop Media
Metallica-tuottaja muistelee työskentelyään yhtyeen kanssa -

Monissa liemissä keitetty tuottajasuuruus Bob Rock on urallaan johtanut studiotyöskentelyä useammallakin Metallica-albumilla, vuoden 1991 nimikkolevy mukaan lukien.

Mies muisteli aikojaan thrash metal -jättiläisen matkassa Metal Hammerille.

"Metallican tyypit eivät ole nynnyjä", Rock sanoo. "He uskovat olevansa maailman paras bändi, ja kaikkien muiden on syytä siirtyä pois edestä."

Alunperin Metallica lähestyi Rockia ajatuksella, että mies miksaisi mustan albumin, mutta tämä kieltäytyi, sillä samaan aikaan pöydällä odotti tarjous Bon Jovi -kitaristi Richie Samboran sooloalbumin äänitysten luotsaamisesta. Lopulta Rock suostui ison M:n ehdotukseen, mutta halusi toimia miksaajan sijaan tuottajana.

"Metallica ei luottanut ulkopuolisiin", Rock toteaa. "Ei ainoastaan minun kohdallani, vaan he epäilivät aivan kaikkia. Voin sanoa, että en ole koskaan ollut tekemisissä yhtä intensiivisten ihmisten kanssa."

Pitkän tuotantoprosessin aikana jännitteistä ei varsinaisesti ollut pulaa.

"Albumin tekeminen voi olla intensiivinen prosessi", mies sanoo. "Olet huoneessa muiden vahvatahtoisten, luovien ihmisten kanssa kuukausitolkulla ja sinun täytyy löytää tapa kuunnella muita ja saada juttu toimimaan. En koskaan sanonut, että 'Ei, olet väärässä.' Minä vain näytin heille muita mahdollisia tapoja päästä sinne minne he halusivat."

Rock toteaa, että vastaavat jännitteet ja erimielisyydet ovat historian varrella auttaneet monia rockin legendaarisimmista bändeistä luomaan kuolematonta musiikkia.

"Olisi melko tylsää, jos kaikki tekisivät kaiken mitä ehdotat!", Rock päättää.

mercredi 10 novembre 2021 23:55:27 Categories: Soundi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.