32-vuotias Jonne Kurikka myi vähemmistöosuuden sijoitusyhtiölle LVI-alan yrityksestään ja jatkaa pitkää työpäivää. Kurikka kertoo tarinansa, että nuoret saisivat rohkaisua ryhtyä yrittäjiksi, vaikka eivät menestyisi koulussa. " /> 32-vuotias Jonne Kurikka myi vähemmistöosuuden sijoitusyhtiölle LVI-alan yrityksestään ja jatkaa pitkää työpäivää. Kurikka kertoo tarinansa, että nuoret saisivat rohkaisua ryhtyä yrittäjiksi, vaikka eivät menestyisi koulussa. " />

YLE


Ylöjärveläinen Jonne Kurikka, 32, ei ehdi heti vastata puhelimeen. Hänellä on keskiviikkona aamulla palaveri työnjohtajien kanssa.

Yrittäjä tekisi muutenkin mieluummin töitä kuin puhuisi verotuloistaan.

- Olisin mieluummin pois verotilastosta. En tee tätä juttua rahan takia, Kurikka sanoo kiusaantuneena.

Hän kertoo kuitenkin elämäntarinansa, jotta joku toinen nuori saisi siitä rohkaisua tehdä omannäköisiään ratkaisuja.

Jonne Kurikka olisi voinut viime vuonna jäädä eläkkeelle kolmikymppisenä. Kurikan perustama LVI-Kurikka sai useita ostotarjouksia.

Lopulta Jonne Kurikka päätti myydä vähemmistöosuuden sijoitusyhtiölle. Tästä kaupasta hän sai yli kahden miljoonan euron tulot ja nousi korkealle Pirkanmaan verotilastossa.

- Sain selkänojaa ja oikeita ihmisiä ympärille. Nyt on avaimia moneen uuteen lukkoon, Kurikka kertoo.

Hän olisi voinut myydä firmansa myös kokonaan ja levätä laakereilla, mutta tätä nuori mies ei halunnut. Yrittäminen on hänelle muuta kuin rahan tekoa.

- Raha ei muuta minua. Haluan nähdä, mihin pystyn. Tärkeää on saada homma toimimaan ja se, että olen saanut työllistettyä nuoria.

Jonne Kurikka
Jonne Kurikka muistuttaa, että elämässä voi pärjätä, vaikka koulussa ei menestyisikään. Marjut Suomi / Yle

Koulumenestys ei määritä pärjäämistä

Jonne Kurikka meni itse 16-vuotiaana töihin isänsä kaverin firmaan.

Ammattikoulun jälkeen hän perusti oman yrityksen. Hän oli ensin yksinyrittäjä. Töiden lisääntyessä työntekijöitä on palkattu lisää. Nyt heitä on jo 50.

Kurikka ottaa mielellään nuoria työharjoittelijoita ja oppisopimuskoulutukseen.

Hänellä oli itsellä nuorena lukihäiriö, mikä vaikeutti koulussa oppimista. Peruskoulun keskiarvo oli kuutosen luokkaa.

- Olin itse tosi huono koulussa. Ei aina tarvitse olla maailman paras koulussa, voi pärjätä elämässä myös muuten ihan kovalla työnteolla.

Matematiikka oli Kurikalle vahva aine ja siitä on ollut hyötyä yrittämisessä. Samoin henkisestä lujuudesta. Hän ei masentunut, vaikka opettajat eivät aina kannustaneet.

- Olen aika kovapäinen ja henkisesti vahva.

Muuten hän on yrittänyt saada oikeat ihmiset ympärilleen. Johtajana Jonne Kurikka kokee olevansa reilu mutta vaativa.

- Eikös hyvä johtaja osaa palkata itseään fiksumpia töihin?

Sijoituksia myös padeliin

Osittaisen yrityskaupan jälkeen Jonne Kurikan työpäivät ovat edelleen 10-12-tuntisia, mutta hän ei tee enää viikonloppuisin töitä.

Hän haluaa antaa aikaansa kolmelle pienelle tyttärelleen.

- Tytöt käyvät töissä mukana silloin tällöin. Yritän kasvattaa heitä niin, että jos ei tee mitään, ei mitään saakaan.

Jonne Kurikka on laajentanut yritystä myös kiinteistöihin ja sijoitusfirmaansa. Viime aikoina hän on investoinut uuteen suosikkiurheilulajiin padeliin. Sitä hän myös harrastaa moottoriurheilun ja sulkapallon ohella - kun töiltä ehtii.

Lue lisää:

Miljoonia tienannut Tuomas Numminen kertoo rikastumisen vapaudesta ja varjopuolista: "Tekisin monta asiaa nyt toisin"

Tässä ovat Pirkanmaan kovatuloisimmat: pelifirman myynnillä rikastuneet listan kärjessä

mercredi 10 novembre 2021 21:25:00 Categories: Verotiedot YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.