Ylöjärven kaupunki peri poikkeuksellisen satojen tuhansien eurojen omaisuuden. Kaupunki rakensi kuntosalin ja palkkasi geriatrin. Kyläyhdistys ha" /> Ylöjärven kaupunki peri poikkeuksellisen satojen tuhansien eurojen omaisuuden. Kaupunki rakensi kuntosalin ja palkkasi geriatrin. Kyläyhdistys ha" />

YLE


Noin 50 kilometriä Tampereelta pohjoiseen sijaitseva Kuru koki vuonna 2017 yllätyksen. Paikkakunnan pitkäaikainen asukas, lähes satavuotias sotaveteraani Kaarlo Lehmusvuori kuoli ja testamentasi koko omaisuutensa Ylöjärven kaupungille. Kuru liitettiin Ylöjärveen vuonna 2009. Omaisuus piti sisällään rahaa ja maa-alueita.

Kaupunki myi maat tontteina ja testamentin arvoksi kiinteistöjen myynnin jälkeen kertyi kaikkiaan 765 000 euroa.

Ylöjärven terveys- ja sosiaalijohtaja Anne Santalahden mukaan testamentti on poikkeuksellinen.

- Olen ollut virassani kahdeksan vuotta ja sinä aikana tämä on ensimmäinen laatuaan. Lisäksi omaisuuden arvo on varsin huomattava, hän paljastaa.

Hän kertoo kuntien saavan useammin testamenttiomaisuuksia, jossa paikkakuntalainen, jolla ei ollut omaisia, on kuollut ja omaisuus on mennyt valtiolle.

- Niitä perintörahoja kunta voi anoa.

Santalahti sanoo, että testamentissa on tavallisesti tarkat ohjeet, kuinka varat tulee käyttää.

- Meillä on esimerkiksi yksi sellainen pienempi testamentti, jossa on määritelty, että omaisuus tulee käyttää vähävaraisten vanhusten asuinolojen parantamiseen. Siinä onkin ollut paljon miettimistä, kuinka viimeinen tahto saadaan toteutettua.

Viimeisen toiveen ehto

Kaarlo Lehmusvuoren viimeisessä toiveessa oli vain yksi ehto: Testamentin mukaan omaisuus tulisi käyttää kokonaisuudessaan Kurun alueen vanhustenhuoltoon.

Testamentin saajan selvittyä Ylöjärven virkamiesten konttoreissa alkoi kuumeinen pohdinta: kuinka käyttää lähes miljoonaomaisuus vain parin tuhannen asukkaan alueen vanhusten hyväksi?

- Kurussa on useita satoja, ehkä jopa tuhat rahan piiriin kuuluvaa ikäihmistä, kotiseutuaktivisti Kyösti Aalto Kuru-seurasta kertoo.

Tähän mennessä omaisuudesta on käytetty 210 000 euroa. Varat kuluivat Kurun terveyskeskuksen yhteyteen kunnostettuun vanhusten palvelupisteeseen, josta löytyy nyt myös fysioterapeuttitila. Kallein investointi oli samaan rakennukseen rakennettu vanhusten kuntosali, joka kuntalaisten mukaan on ollut kovassa käytössä.

- Remontissa oviin asennettiin sähkölukot ja kaikki yli 65-vuotiaat kuntalaiset saivat kulkokurtit, joilla salin ovista pääsee kulkemaan. Lisäksi suunnittelimme taksimatkojen kustantamista salille, mutta korona vesitti suunnitelmat, Santalahti sanoo.

Tulevaisuudessa noin 550 000 jäljellä olevaa osuutta on tarkoitus käyttää kotona asumista tukeviin palveluihin.

- Käydään auttamassa siivouksessa ja pihanhoidossa. Sellaista vanhanaikaista kotipalvelua, Santalahti visioi.

Lisäksi kaupungin kotikuntoutusta suunnitteleva ryhmä on kaavaillut Ylöjärvelle palkatun geriatrin kulujen kattamista perintövaroilla.

- Jos hän menee Kuruun kotikäynneille, niin se maksetaan veteraanin varoista.

Viime kädessä Ylöjärven talousjohtaja valvoo testamentin toteutumista.

Kuru-seura huolissaan vanhusten mielenterveydestä

Kuru-seurassa vaikuttava kotiseutuaktivisti Kyösti Aalto kertoo Kuru-seuran johtokunnan pohtineen varojen käytön mahdollisuuksia ja päätyneen ehdotukseen, joka on parasta aikaa Ylöjärven perusturvalautakunnan käsittelyssä.

- Kun vanhukset aktiviteettien puutteessa ikävystyvät, se vaikuttaa mielenterveyteen. Pahimmillaan siinä tylsistyy kuoliaaksi, Aalto lataa.

Hän kertoo alueella olevan käynnissä Kurun muisti -hanke jossa kurulaista historiaa tallennetaan internetiin.

- Mietimme, voisiko tätä hanketta käyttää vanhusten mielenterveystyön tueksi. Musiikki ja vanhat valokuvat virkistävät dementian sammuttamaa mieltä.

Ehdotuksen mukaan vanhukset voisivat osallistua hankkeeseen kokoontumalla kokoamaan yhteisesti muistoja Kurun alueen historiasta.

- Meillä on esimerkiksi paljon valokuvia, joista emme tiedä, mitä niissä tapahtuu. Joku vanhuksista saattaisi muistaa, mihin tilanteeseen valokuva liittyy. Tarvitsisimme tähän tarkoitukseen tiloja, kuljetusta, välineitä ja työtunteja, Aalto luettelee.

Hän huomauttaa, että jos rahoitus onnistuu, kumpikin hanke hyötyy: sekä vanhukset että Kurun-muisti -hanke.

- Tässä ei mielestäni ole häviämisen mahdollisuutta, että mielestäni se kannattaa katsoa ja kokeilla, Aalto sanoo.

Ylöjärven perusturvalautakunta käsittelee asiaa istunnossaan 14. joulukuuta.

Mille sinä testamenttaisin omaisuutesi? Voit keskustella aiheesta 11. marraskuuta kello 23.een asti!

Lue lisää:

Turun yliopistosäätiö sai ison testamenttilahjoituksen Suomen historian tutkimustyöhön

Yksityishenkilö testamenttasi Luonnonperintösäätiölle hehtaareittain metsää Vieremältä - alueen rahallinen arvo yli 300 000 euroa

Lapin sairaanhoitopiirille testamentattiin liki 600 000 euroa

mercredi 10 novembre 2021 20:14:00 Categories: YLE perinnöt

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.