23-vuotias maratoonari Alisa Vainio palasi lokakuussa kilparadoille yli kahden vuoden tauon jälkeen. Vainio pitää keskiviikkona iltapäivällä med" /> 23-vuotias maratoonari Alisa Vainio palasi lokakuussa kilparadoille yli kahden vuoden tauon jälkeen. Vainio pitää keskiviikkona iltapäivällä med" />

YLE


23-vuotias kestävyysjuoksija Alisa Vainio on palannut kilparadoille yli kahden vuoden tauon jälkeen.

Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Vainio voitti lokakuussa Vantaalla puolimaratonin sekä Helsingissä maratontapahtuman yhteydessä juostun 10 kilometrin kilpailun.

Edellisen kerran Vainio oli kilpaillut syyskuussa 2019 Dohan MM-kilpailuissa. Sijoitus maratonilla oli 26.

Dohan jälkeen Vainio on kärsinyt terveysongelmista, mutta kärsivällinen kuntoutus näyttää johtaneen hyviin tuloksiin.

Vainio nousi urheilukansan tietoisuuteen syksyllä 2015, kun hän vasta 17-vuotiaana alitti olympiakisojen tulosrajan Lappeenrannan Joutsenossa juostulla maratonilla. Nuoren ikänsä takia häntä ei voitu valita Rion olympialaisiin.

Vainio kertoi aiemmin syksyllä Urheiluliiton tiedotteessa tähtäävänsä maratonille, mutta tarkempaa ohjelmaa kilpailujen suhteen hän ei ollut vielä lyönyt lukkoon.

Vainio kertoo lisää suunnitelmistaan kello 16.10 alkavassa Yle Areena-lähetyksessä. Lähetystä voi seurata tästä linkistä.

mercredi 10 novembre 2021 17:09:00 Categories: Alisa Vainio YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.