Eero Hirvosen osallistuminen yhdistetyn maailmancupin avauskisoihin Rukalla on epävarmaa." /> Eero Hirvosen osallistuminen yhdistetyn maailmancupin avauskisoihin Rukalla on epävarmaa." />

YLE


Yhdistetyn maajoukkuemiehen Eero Hirvosen marraskuun suunnitelmat menivät uusiksi, sillä miehen oikeassa etureidessä on repeämä. Hirvonen kertoo asiasta Instagram-tilillään.

- Päädyinkin suunnitelmista poiketen Lappiin hiihtämään, kun muutama viikko sitten sulkapallossa reiteen tuli piene revähdys. Hyppyhommat menivät pariksi viikoksi pannaan ja Keski-Euroopan mäkileiri jäi välistä. Ei sinänsä kovin vakavaa, mutta ajankohta tietenkin huono. Mutta mikäs täällä pohjoisessa ollessa, kiva on luonnonlumilla hiihdellä, Hirvonen kertoi Instagramissa.

Yhdistetyn maailmancup käynnistyy Rukalla 26.-28.11. Hirvonen päivitti tilannettaan vielä lisää Instagramin Stories-osiossa ja kertoi, ettei vielä ole tiedossa, voiko hän kilpailla Rukalla.

- Tosiaan kun tästä kerettiin jo kyselemään, niin tarkoitus on päästä lähiaikoina hyppäämään. Tarkkaa päivämäärää mäkivoima- ja hyppyharjoitusten aloittamiseen on kuitenkin vaikea sanoa. Edetään tilanteen mukaan, joten varmaa tietoa Rukalla kilpailemisesta ei ole. Tarkoitus on kuitenkin ennen Rukaa päästä hyppäämään. Se, onko Rukalla kilpaileminen sitten järkevää, on toinen juttu, Hirvonen pohti.

Hirvosen loukkaantumisesta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Olympiakomitean lääkäri Maarit Valtonen oli diagnosoinut Hirvosella pienen lihasrepeämän oikeassa reidessä polven yläpuolella.

- En alkuun edes huomannut mitään vammaa, vaan pelasin (sulkapallo)vuoron normaalisti loppuun. Sitten huomasin, että siitä kohtaa kiristi oudosti eikä se tunne poistunut, Hirvonen oli kertonut tiistaina Ilta-Sanomille.

Eero Hirvonen (oik.) ja Ilkka Herola voittivat viime kaudella yhdistetyn parisprintin Val di Fiemmen maailmancupissa.
Eero Hirvonen (oik.) ja Ilkka Herola voittivat viime kaudella yhdistetyn parisprintin Val di Fiemmen maailmancupissa.EPA-EFE / All Over Press

Hirvonen on noussut yhdistetyn maailmancupissa henkilökohtaisilla matkoilla palkintopallille kuudesti. Kaudella 2017 hän oli yhdessä osakilpailussa kakkonen, kaudella 2018 kaksi kertaa kakkonen ja kolmesti kolmonen.

25-vuotias Hirvonen sekä viime talvena Oberstdorfin MM-kisoissa normaalimäen kilpailussa hopeaa saavuttanut Ilkka Herola, 26, kuuluvat Suomen menestyskandidaatteihin tällä kaudella Pekingin olympialaisissa. Viime olympialaisissa 2018 Hirvonen oli kummallakin henkilökohtaisella matkalla kuudes.

Suomen yhdistetyn maajoukkue on tehnyt kovasti töitä hyppyvireen parantamiseksi itävaltalaisen mäkivalmentajan Falko Krismayrin johdolla. Sekä Herolan että Hirvosen selkeä vahvuus on ollut hiihto-osuus, ja hiihtämistä Hirvonen on pystynyt treenaamaan normaalisti vammasta huolimatta.

- Lähdin omalle hiihtoleirille Ylläkselle. Täällä on mennyt ihan kivasti. Kyse on pienestä repeämästä, joka ei missään nimessä uhkaa kautta isossa kuvassa, joten mieliala on aivan rauhallinen, Hirvonen kommentoi Ilta-Sanomille.

Lue lisää:

Petter Kukkonen pitää yhdistetyn pukukontrollia yhä läpimätänä - uusi Suomen edustaja väläyttää taloudellisia sanktioita huijaaville urheilijoille

Talvikausi alkaa! Nämä hiihtolajien kilpailut näet Ylen kanavilla

Ilkka Herola loistaa, eikä muillakaan suomalaisilla mene huonosti - itävaltalainen valmentaja selittää, miksi golfista on ollut hyötyä

Ilkka Herolalle kesä-gp:n kokonaisvoitto - nyt yhdistetyn kärkimies pyrkii säästämään kuntohuipun talveen: "Olympiamitali on tavoitteena"

Kansainvälisten hiihtopäättäjien linjaus yllätti suomalaispomon - uhkana jopa 400 000 euron kustannus, johon ei enää heru viime vuoden kaltaista apua

mercredi 10 novembre 2021 17:36:52 Categories: YLE yhdistetty hiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.