Ilta Sanoma

Tv-juontajien tulokuningas on Jaakko Saariluoma. Juontajien tienesteissä on huimia eroja.

Tunnetut tv-tähdet tienaavat hyvin, vaikka koronapandemia on vaikuttanut heidän tienesteihinsä.

Tunnetut tv-tähdet tienaavat hyvin, vaikka koronapandemia on vaikuttanut heidän tienesteihinsä. Kuva: Aleksi Jalava / IS, Lassi Rinne

Koronapandemia on näkynyt tv-tähtien tilipusseissa.

Tanssii tähtien kanssa -juontaja Mikko Leppilampi on vuosi toisensa jälkeen lukeutunut Suomen parhaiten ansaitseviin televisiokasvoihin.

Viime vuonna juontajan tuloissa tapahtui kuitenkin notkahdus. Leppilampi kerrytti vuonna 2020 ansiotuloja 116?506 euroa ja pääomatuloja 31?050 euroa, yhteensä siis 147?556 euroa.

Vuonna 2019 Leppilampi kuittasi ansiotuloja huimat 261?702 euroa ja pääomatuloja suosikkijuontajalle kertyi 4?497 euron edestä.

Vielä vuonna 2019 Leppilampi kertoi nostavansa yritykseltään palkkaa huimat 16?000 euroa kuukaudessa. Iltalehti uutisoi viime vuonna Leppilammen kuukausitulojen kuitenkin pudonneen roimasti ja hänen tienaavan 4?250 euroa kuukaudessa.

Leppilammen tulojen lasku selittynee ainakin osittain koronaviruksella sekä sen tapahtuma- ja viihdebisnekseen aiheuttamilla rajoituksilla. Näyttelijänä ja juontajana tunnetun Leppilammen tulot ovat aikaisemmin koostuneet muun muassa erilaisista juontopesteistä niin televisio-ohjelmissa kuin yksittäisissä tapahtumissakin.

Mikko Leppilampi.

Mikko Leppilampi. Kuva: Jonna Öhrnberg

Niin ikään Leppilammen TTK-kollega Vappu Pimiä nappasi myös mukavat tienestit, vaikkakin tulot jäivät Mikko Leppilammen taakse. Pimiä tienasi viime vuonna 86?596 euroa ansiotuloja ja 22?302 euroa pääomatuloja. Juontajan tienestit olivat siis 108?898 euroa.

Vuonna 2019 Pimiä sai ansiotuloja 90?389 euroa ja pääomatuloa 20?688 euroa, yhteensä siis 111?077 euroa.

Vappu Pimiä.

Vappu Pimiä. Kuva: Jonna Öhrnberg

Lue lisää: Ketkä tienasivat Suomessa yli 100 000 euroa? Katso IS:n verokoneesta.

Suosittua Yökylässä-ohjelmaa luotsaava Maria Veitola sai viime vuonna ansiotuloja 86?270 euroa ja pääomatuloja 9?040 euroa eli yhteensä 95?310 euroa.

Myös Veitolan tienestit vähenivät roimasti, sillä vuonna 2019 hän sai ansiotuloja 95?256 euroa ja pääomatuloja 125?513 euroa. Yhteensä Veitola tienasi siis 220?769 euroa

Maria Veitola.

Maria Veitola. Kuva: Terhi Ylimäinen

Marja Hintikka sai viime vuonna ansiotuloja 81?402 euroa ja pääomatuloja 1?587 euroa, yhteensä 82?989 euroa.

Vielä vuonna 2019 Marja Hintikka tahkosi jättimäiset tulot, kun Hintikan palkkapussiin tippui tuolloin 196?327 euroa ansiotuloja.

Marja Hintikka.

Marja Hintikka. Kuva: Joonas Salo

Tunnettujen tv-juontajien tulokuningas oli Possesta ja Suurmestarista tuttu Jaakko Saariluoma. Hän nappasi viime vuonna ansiotuloja 272?099 euroa ja pääomatuloja 1?427 eli yhteensä 273?526 euroa.

Myös vuonna 2019 hänen tilipussiinsa tipahti huikeat 240?301 euroa ansiotuloja ja 136 euroa pääomatuloja.

Jaakko Saariluoma.

Jaakko Saariluoma. Kuva: Seppo Kärki / IS

Kärkikastiin kuuluvat myös matkailuohjelmistaan tunnetut Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff.

Milonoff tienasi viime vuonna ansiotuloja 206?690 euroa ja pääomatuloja 3565 euroa, yhteensä siis 210?255 euroa.

Rantala puolestaan sai 199?266 euron ansiotulot ja 3?751 euron pääomatulot, yhteensä 203?017 euroa.

Madventures-kaksikon tulot kasvoivat huomattavasti edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2019 Milonoff tienasi ansiotuloja 97?752 euroa ja pääomatuloja 2?756 eroa. Rantala puolestaan sai ansiotuloja 113?292 euroa ja pääomatuloja 3?134 euroa.

 Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff.

Riku Rantala ja Tuomas "Tunna" Milonoff. Kuva: Aleksi Jalava

Myös Arman Alizad tienasi mukavasti ja kasvatti tulojaan. Hän sai viime vuonna ansiotuloja 75?784 euroa ja pääomatuloja rapisi 28?820 euroa, yhteensä siis 104?604 euroa. Edellisenä vuonna hän tienasi ansiotuloja 40?694 euroa ja pääomatuloja 20?374 euroa.

Arman Alizad.

Arman Alizad. Kuva: Lassi Rinne

Heikki Paasonen kahmaisi 155?158 euron ansiotulot ja sai pääomatuloja 76 euroa, yhteensä 155?234 euroa. Vuonna 2019 hän tienasi huimasti ansiotuloja 256?077 euroa ja pääomatuloja 9?520 euroa.

Heikki Paasonen.

Heikki Paasonen. Kuva: Aleksi Jalava

Duudsonit-tähti ja Possesta tuttu Jarno Laasala takoi viime vuonna ansiotuloja 99?782 euroa ja pääomatuloja muhkeat 129?582, eli kaikkiaan 229?364 euroa.

Jarno Laasala.

Jarno Laasala. Kuva: Kalle Koponen / HS

Ilta Sanoma
mercredi 10 novembre 2021 16:35:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.