Ilta Sanoma

Lappeenrantalaisen Danisa Zinhun tulot olivat yhteensä lähes 1,7 miljoonaa euroa.

Danisa Zinhu on toiminut lääkärinä Suomessa 30 vuoden ajan.

Danisa Zinhu on toiminut lääkärinä Suomessa 30 vuoden ajan. Kuva: Marleena Liikkanen / Etelä-Saimaa

Etelä-Karjalan tulokärki meni lähes kokonaan uusiksi, sillä vain yksi viime vuoden top-5-nimistä ylsi nyt viiden eniten tienanneimman joukkoon.

Listan kärkeen nousi lappeenrantalainen erikoislääkäri Danisa Zinhu. Hänen ansiotulonsa olivat 496?679 euroa ja pääomatulonsa 1?169?604 euroa. Zinhu tienasi myös edellisenä vuonna hyvin, sillä hänen yhteenlasketut tulonsa olivat vuonna 2019 yli 700?000 euroa. Veroja hän maksoi viime vuonna 639?588 euroa.

Zinhu on kertonut taustastaan Lääkärilehdessä. Hän kertoi lähteneensä kotimaastaan Zimbabwesta vuonna 1982 opiskelustipendin turvin. Suomeen hän saapui 1990-luvun alussa ja on työskennellyt maassa siitä asti. Hän sai Suomen kansalaisuuden vuonna 1995. Zinhulla on suomalainen vaimo ja neljä lasta.

Toisena listalla on Jukka Olkkonen, joka tienasi yhteensä 1?562?202 euroa. Hän myi perustamansa valokuitutarvikkeiden maatuontiyrityksen ETD Finland Oy:n viime vuonna.

Kolmantena listalla on hammaslääkäri Jouni Ruotsalainen, jonka tulot olivat yhteensä 869?249 euroa. Neljänneksi ylsi Visma Solutions Oy:n tuotepäällikkö Pekka Kotovaara. Hänen kokonaistulonsa olivat 823?588 euroa.

Kymmenen kärjen ainoa nainen löytyy sijalta viisi. Tilitoimisto Aallon Group Oyj:n aluejohtaja Kristiina Timperi tienasi yhteensä 810?376 euroa.

Ilta Sanoma
mercredi 10 novembre 2021 16:21:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.