Ilta Sanoma

Pääministerin jälkeen toiseksi parhaiten ministereistä ansaitsi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r). Puheenjohtajista Li Anderssonin (vas) ja Maria Ohisalon (vihr) tulot nousivat huimasti ministerin tehtävän vuoksi.

Liike Nytin Harry Harkimo oli viime vuonna suurituloisin puoluejohtaja noin 215 000 euron tuloilla. Perussuomalaisten Riikka Purra oli puoluejohtajien tulovertailussa peränpitäjänä noin 98 000 euron tuloilla.

Liike Nytin Harry Harkimo oli viime vuonna suurituloisin puoluejohtaja noin 215 000 euron tuloilla. Perussuomalaisten Riikka Purra oli puoluejohtajien tulovertailussa peränpitäjänä noin 98 000 euron tuloilla. Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Liike Nytin Harry Harkimo oli viime vuonna kovatuloisin puoluejohtaja 214?872 euron tuloilla.

Harkimo sai ansiotuloja 178?651 euroa ja pääomatuloja 36?222 euroa.

Harkimo oli suurituloisin puheenjohtaja myös vuonna 2019, jolloin Harkimo kääri 323?000 euron tulot.

Pienituloisin puheenjohtaja löytyy perussuomalaisista: elokuussa perussuomalaisten puheenjohtajaksi kukitettu Riikka Purra tienasi 98?408 euroa.

Purran edeltäjän Jussi Halla-ahon tulot olivat viime vuonna 88?684 euroa.

Perussuomalaisten puheenjohtajan tehtävästä elokuussa väistynyt Jussi Halla-aho tienasi viime vuonna alle 89 000 euroa.

Perussuomalaisten puheenjohtajan tehtävästä elokuussa väistynyt Jussi Halla-aho tienasi viime vuonna alle 89 000 euroa. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Harkimon jälkeen eniten puoluejohtajista tienasi pääministeri, Sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin, jonka tulot olivat 205?689 euroa.

Kolmanneksi eniten puheenjohtajista tienasi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r), 180?328 euroa. Vuonna 2019 Henriksson ansaitsi noin 149?000 euroa.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson nettosi viime vuonna 162?789 euroa.

Sisäministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo tienasi 159?718 euroa.

Sekä Anderssonin että Ohisalon tulot nousivat merkittävästi: vielä 2019 Andersson tienasi 121?251 euroa ja Ohisalo 124?981 euroa.

Muutosta selittää se, että vuosi 2020 oli molemmille ensimmäinen täysi vuosi ministerinä.

Opetusministeri Li Andersson (vas) tienasi lähes 163 000 euroa. Työministeri Tuula Haatainen (sd) ansaitsi vielä 10 000 euroa enemmän.

Opetusministeri Li Andersson (vas) tienasi lähes 163 000 euroa. Työministeri Tuula Haatainen (sd) ansaitsi vielä 10 000 euroa enemmän. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ylsi 112?974 euron tuloihin. Saarikon muita ministereitä alhaisempia tuloja selittää äitiysloma.

Saarikko aloitti tiede- ja kulttuuriministerinä elokuussa 2020. Ennen sitä Saarikko oli äitiyslomalla.

Oppositiojohtajista parhaiten tienasi kokoomuksen Petteri Orpo, 119?648 euroa. Vuonna 2019 Orpo tienasi vielä selvästi enemmän, päälle 143?000 euroa.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayahin tulot olivat 105?725 euroa.

Ministereistä Marinin ja Henrikssonin jälkeen parhaiten tienasi pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r), 173?268 euroa.

Työministeri Tuula Haatainen (sd) tienasi 173?000 euroa. Haataisen tuloissa oli huima hyppäys, sillä vielä 2019 Haatainen tienasi 116?606 euroa.

Eroa selittää se, että Haatainen toimi vielä toissa vuonna eduskunnan varapuhemiehenä.

Koronaministerinä profiloitunut perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) tienasi viime vuonna 169?612 euroa.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) nettosi 162?420 euroa, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) 161?347 euroa ja kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd) 159?637 euroa.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr) tienasi 159?328 euroa, Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd) 158?923 euroa ja ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) 158?193 euroa.

Kaikki edellä mainitut seitsemän ministeriä nostivat tulojaan merkittävästi. Selitys on sama kuin edellä, vuosi 2020 oli heille ensimmäinen kokonainen vuosi ministerinä.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) nettosi eurolleen saman verran kuin Haavisto, 158?193 euroa.

Kuntaministeri Sirpa Paateron (sd) tulot olivat 156?581 euroa ja maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk) 152?429 euroa.

Ministereistä pienipalkkaisin oli Hanna Sarkkinen (vas) 85?884 euron tienesteillä.

Verrattain pienet tulot johtuvat siitä, että Sarkkinen aloitti sosiaali- ja terveysministerinä vasta kesäkuun lopussa.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk) tienasi viime vuonna 111?830 euroa.

Kurvinen aloitti ministerin tehtävässä toukokuun lopulla, joten myöskään Kurvisen tuloissa eivät näy ministerin palkkiot.

Lue lisää: Ketkä Suomessa tienasivat yli 100?000 euroa? Katso IS:n verokoneesta!

Ilta Sanoma
mercredi 10 novembre 2021 13:21:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.