Vuoden isä -palkinnon saavat tänä vuonna sipoolainen Dan Wickholm, helsinkiläinen Sergei Silkin sekä kouvolalainen Marko Oikarainen. Palkitut ovat tehneet" /> Vuoden isä -palkinnon saavat tänä vuonna sipoolainen Dan Wickholm, helsinkiläinen Sergei Silkin sekä kouvolalainen Marko Oikarainen. Palkitut ovat tehneet" />

YLE


Arjessa on tiettyjä hetkiä, joissa Marko Oikaraisen viisivuotiaat kaksoset Aleksi ja Topias haluavat ehdottomasti olla mukana. Sellaisia ovat takan sytytys ja autonpesu.

Vuoden isäksi valitun Oikaraisen mukaan parasta isyydessä on juurikin lasten vilpittömyys - se että pienet ilahtuvat pikkuasioista, kuten autopesulan pyöröharjoista. Kaksosten lisäksi perheeseen kuuluu isoveli, 7-vuotias Olli.

- Parasta on nähdä, kuinka kolme rakasta poikaa kasvaa ja kehittyy. Jos olisimme vaimon kanssa kahdestaan, olisi elo paljon ohuempaa, sanoo kouvolalainen Oikarainen.

Vuoden isä -palkinto luovutettiin keskiviikkona kolmelle isälle, jotka ovat edistäneet tasa-arvoa arkisin keinoin. Palkinnon saivat kouvolalaisen Oikaraisen lisäksi helsinkiläinen Sergei Silkin ja sipoolainen Dan Wickholm. Isänpäivää vietetään sunnuntaina.

Palkitsemisperusteiden mukaan nämä isät ovat tehneet tärkeää työtä monikulttuuristen lasten harrastustoiminnassa, monikkoperheiden yhdistyksessä sekä puolison omaishoidossa. Palkinnot jakaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Marko Oikarainen kotonaan Kouvolassa auttamassa poikiaan Aleksi Oikaraista ja Topias Oikaraista pukemaan ulkovaatteita päälle.
Marko Oikaraiselle oli itsestäänselvyys, että hän haluaa joku päivä lapsia. Ulkovaatteita pukevat kaksoset Aleksi ja Topias.Antro Valo / Yle

Monikkoperheiden asiat ovat lähellä Oikaraisen sydäntä. Hän on tuonut isän ja isyyden näkökulmaa Monikkoperheet-yhdistyksen valmennuksiin ja toimintaan.

Marko Oikarainen poikansa Topias Oikaraisen kanssa istumassa aamupalapöydässä kodissaan.
Vuoden isäksi valitun Marko Oikaraisen mukaan isyyteen ei tarvita pakosti kasvatuskirjoja, vaan terveellä maalaisjärjellä pärjää.Antro Valo / Yle

Oikarainen on pitänyt täydet perhevapaat sekä vanhimman lapsen että kaksosten kanssa. Perheen ja työn yhteensovittaminen on aiheuttanut ajoittain riittämättömyyden tunnetta: sekä töissä että kotona on tunne, että pitäisi tehdä enemmän.

Sisäinen perfektionisti on hieman laantunut vanhemmuuden myötä.

- Aina ei tarvitse tehdä kymppiä. Välillä 9- riittää.

Sergei näyttää eronneen isän mallia venäläisessä yhteisössä

Helsinkiläinen neljän lapsen isä Sergei Silkin jakaa puolestaan kokemuksiaan isyydestä venäjänkielisessä yhteisössä. Hän toimii monille vanhemmille mallina hyvin toimivasta yhteisvanhemmuudesta myös nyt, kun parisuhde on päätynyt eroon.

Nelilapsinen perhe metsäpolulla.
Sergei Silkinin perheeseen kuuluu neljä lasta.Sergei Silkinin kotialbumi

Silkinin mukaan Venäjällä on edelleen yleistä, että eron jälkeen lapset ovat äidin vastuulla. Asennemuutos lähtee isojen kaupunkien euroopalaismielisistä asukkaista.

- Meidän perheessä äiti päättää enemmän kouluasioista, minä taas harrastuksista, sanoo Silkin.

Pedagogiksi opiskellut Silkin ryhtyi vapaaehtoisena vetämään harrastuskerhoja monikielisille lapsille Itä-Helsingissä. Nykyään hän tekee töitä saman asian parissa lastenkulttuurikeskuksessa.

Vaikeinta suuren perheen isänä on rahan riittäminen kaikkien lasten harrastuksiin ja tarpeisiin, Silkin sanoo. Hänen neljästä lapsestaan nuorin on 6-vuotias ja vanhin 19-vuotias. Silkin pitää tärkeänä, että yhteiskunta tukisi monilapsisia ja pienituloisia perheitä.

Isä ja poika aurinkoisella uimarannalla.
Silkinin nuorin lapsi on 6-vuotias.Sergei Silkinin kotialbumi

Silkin oppi lapsen hoitamisen jo nuorena, sillä hän hoiti huomattavasti nuorempaa pikkusiskoaan.

- Jos vertaa ihmistä puuhun, ovat vanhemmat juuret, ihminen itse on runko ja lapset ovat oksia. Jos yhden osan ottaa pois, puun elämä ei lopu - mutta ei se ole täyttä elämää, Silkin pohtii.

Dan on vaimonsa omaishoitaja ja päävastuussa lapsista

Kolmas palkittu isä, Dan Wickholm, asuu perheineen Sipoossa. Hän on päävastuussa kahden tyttären, 12-vuotiaan Edithin ja 10-vuotiaan Fannyn, kasvattamisesta ja toimii samalla vaimonsa omaishoitajana. Työt merillä jäivät, kun vaimo sairastui vuonna 2014.

Nelihenkinen perhe olohuoneessa.
Dan Wickholmin perheeseen kuuluvat 12- ja 10-vuotiaat tyttäret ja vaimo.Dan Wickholmin kotialbumi

Wickholmilla on kokemusta siitä, että ympäröivä yhteiskunta on tottunut kääntymään lapsiin liittyvissä asioissa äidin puoleen, ja isä sivuutetaan. Wickholmin mukaan suunta on kuitenkin jo parempaan, kun isät ottavat yhä aktiivisemman roolin lasten elämässä.

Parasta isyydessä on Wickholmille lasten pyyteetön rakkaus.

- Iloa on paljon. Huutoakin on, mutta enemmän naurua ja iloa, sanoo Wickholm.

Isä ja kaksi tytärtä pelaamassa lautapeliä.
Dan Wickholm kannustaa miehiä miettimään lapsien hankkimista tarpeeksi nuorena.Dan Wickholmin kotialbumi

Wickholmilla on tärkeä viesti muille miehille.

- Lapsen näkökulmasta isä ja äiti ovat yhtä arvokkaita, varsinkin vauvaiän jälkeen. Toivon, että iskät olisivat lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista.

- Jos puolestaan harkitset lasta, älä odota. Tehkää lapset mieluummin nuorena kuin vanhana. Ei tarvitse odottaa, että kaikki on elämässä kohdallaan.

mercredi 10 novembre 2021 12:39:53 Categories: YLE isyys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.