Woltin ja Doordashin yrityskauppa on yksi historian suurimmista Suomessa." /> Woltin ja Doordashin yrityskauppa on yksi historian suurimmista Suomessa." />

YLE


Woltin ja Doordashin yrityskauppa tuli pienoisena yllätyksenä jopa Woltille itselleen.

Woltin ensisijaisena tulevaisuuden suunnitelmana ei ollut omistajan vaihto vaan listautuminen pörssiin. Jos Woltin toimitusjohtaja Miki Kuuselta olisi kysytty muutama kuukausi sitten, voisiko Woltin tulevaisuudessa häämöttää yrityskauppa, hän olisi pitänyt sitä epätodennäköisenä.

- Tämä oli henkilökohtaisella tasollakin aika vaikea päätös, Kuusi kommentoi.

Kauppahinnaksi on tulossa noin seitsemän miljardia euroa. Sen myötä kauppa on yksi Suomen yrityshistorian suurimmista.

"Onhan se innostava mahdollisuus"

Kuusen mukaan Woltilla on ollut pitkään läheiset välit Doordashiin. Hän on esimerkiksi tuntenut Doordashin toimitusjohtajan Tony Xun jo monta vuotta.

- Emme olleet tajunneet, kuinka samanlaisia firmoja me olemme ja kuinka samanlainen tyyli ajatella meillä on, Kuusi perustelee.

Myös Doordashin asema isona kansainvälisenä toimijana houkutteli. Doordash on Yhdysvaltain suurin ruoan kuljetuspalvelu, joka on yli arviolta 50 miljardin arvoinen.

- Onhan se innostava mahdollisuus, Kuusi sanoo.

- Me olemme aina olleet pienestä kotimarkkinasta ponnistava firma, joka on kilpaillut itseään kymmenen tai sata kertaa rahoitettuja yrityksiä vastaan.

Kaupan jälkeen Wolt jatkaa toimintaansa nykyisellä nimellään ja tuotteellaan. Woltin asiakkaiden, kauppiaiden ja lähettien näkökulmasta palvelu jatkaa entiseen tapaan.

Lue lisää:

Miki Kuusi ja muut omistajat myyvät kotiinkuljetuksistaan tunnetun Woltin ulkomaille Suomen kaikkien aikojen yritysmyynnillä

Wolt-kauppa tuo verojen jättipotin, yli 600 miljoonaa euroa - ministerit riemuitsevat

mercredi 10 novembre 2021 11:24:11 Categories: Wolt YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.