Ilta Sanoma

Joillekin tieto voi lisätä tuskaa, mutta suomalainen avoin yhteiskunta tarvitsee sitä, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.

Verotietojen julkaisussa palattiin lähes vanhaan käytäntöön.

Verotietojen julkaisussa palattiin lähes vanhaan käytäntöön. Kuva: Lehtikuva

Kuinka iso salaisuus tulojen suuruus saa olla?

Verottaja luovuttaa tiedotusvälineiden käyttöön listan yli 100?000 euroa ansainneista veronmaksajista. Heitä pidetään suurituloisina.

Parina vuonna nimensä poistamista kyseiseltä listalta on voinut pyytää. Näin teki viime vuonna yli 4?000 ihmistä.

Hallinto-oikeuden päätöksen mukaan verottajan on nyt luovutettava tiedotusvälineille lista nimensä poistoa pyytäneistä. Sen avulla jokaisen tiedot voi selvittää nopeasti.

Toimittajille tämä aiheuttaa hiukan lisätyötä, mutta samaa tehtäisiin joka tapauksessa veropäivänä.

On palattu lähtöruutuun. Hyvä niin.

Vastakkain ovat yksityinen etu ja yleinen etu. On aivan ymmärrettävää, että joskus isoja tuloja ei haluta edes oman lähipiirin tietoon.

Mutta vaurastuminen ei ole vain yksityisasia. Sitä ketä se koskee ja kuinka se tapahtuu on yleistä merkitystä. Näiden asioiden selvittäminen olisi mahdotonta, jos verotiedot eivät olisi tutkijoiden ja toimittajien käytössä.

Siksi Suomessa on lailla säädetty, että verotiedot ovat julkisia.

Joissain maissa tietoja salataan julkisuudelta enemmän kuin Suomessa. Ulkomaalaisia "veropäivän" perinne voi ihmetyttääkin.

Suomen yhteiskunnassa kaikenlainen korruptio on vähäisempää kuin varsin läheisten rajojen takanakaan. Tämä on seurausta yhteiskunnan avoimuudesta. Siihen kuuluu myös verotietojen avoimuus.

On hyvä, että asiassa ei jälleen ole mitään epäselvyyttä.

Ilta Sanoma
mercredi 10 novembre 2021 11:11:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.