Ilta Sanoma

Rita Behm kasvatti tulojaan roimasti.

Kuva: Terhi Ylimäinen

Seitsemän Emma-palkintoa voittanut Rita Behm on yksi tämän hetken suosituimmista artisteista. Kappaleistaan Hei rakas ja Frida tunnettu laulaja-lauluntekijä nousi lähes täydestä tuntemattomuudesta kotimaisten hittilistojen valtiaaksi.

Suosio näkyy myös tähden tuloissa. Vuoden 2020 verotiedoista selviää, että viime vuonna Behm tienasi ansiotuloja 65?254 euroa ja pääomatuloja 6?847 euroa. Yhteensä laulaja tienasi siis 72?101.

Laulajan tulot ovat kasvaneet huimasti, sillä vuonna 2019 hän tienasi 17?866 euroa. Vuonna 2018 puolestaan hän sai tuloja 22?735 euroa, ja vuonna 2017 Behmille kertyi ansiotuloja 19?748.

Lue lisää: Ketkä tienasivat Suomessa yli 100 000 euroa? Katso IS:n verokoneesta.

Rita Behm esiintyy julkisuudessa varsin harvoin.

Rita Behm esiintyy julkisuudessa varsin harvoin. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Laulaja Rita Behm on halunnut pysyä valokeilassa ainoastaan musiikistaan, ja haastatteluja hän on antanut hyvin harvoin. Hän julkaisi esikoissinglensä Hei rakas syyskuussa 2019, ja tuolloin alkoi lahtelaistaustaisen laulajan poikkeuksellinen nousukiito.

Ilta Sanoma
mercredi 10 novembre 2021 11:20:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.