Suomalaiset poliitikot ovat ottaneet uutisen suuresta Wolt-kaupasta riemulla vastaan. Kaupasta maksetaan yhtiön mukaan Suomeen veroja yli 600 mil" /> Suomalaiset poliitikot ovat ottaneet uutisen suuresta Wolt-kaupasta riemulla vastaan. Kaupasta maksetaan yhtiön mukaan Suomeen veroja yli 600 mil" />

YLE


Uutinen suomalaisen ruokakuljetuksia järjestävän Woltin seitsemän miljardin euron yrityskaupoista herätti tuoreeltaan positiivisia reaktioita sosiaalisessa mediassa.

Valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) riemuitsee teknologiayhtiö Woltin myynnistä. Saarikko onnittelee Wolt-kaupan osapuolia Twitterissä.

- Hienoa, että suomalaista osaamista arvostetaan maailmalla. Woltin pääkonttori pysyy Suomessa ja toimintaa kehitetään. Iso hyöty maallemme, myös verotuloina.

Myös sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) onnitteli Woltia myyntiuutisesta Twitterissä.

- Huikeaa, suomalainen teknologiayhtiö Wolt myydään noin seitsemällä miljardilla eurolla! Paljon onnea Miki Kuusi ja koko porukka!

Kansanedustaja Mika Lintilä (kesk.) on niin ikään ottanut Wolt-kaupasta kertovan uutisen ilolla vastaan.

- Woltin yrityskaupat kertoo suomalaisesta start up-hengestä ja osoittaa, että ahkeruudella voi menestyä. Onnea Miki Kuusi ja koko Wolt-yhteisö!

Wolt on itse arvioinut kaupasta maksettavan Suomeen veroja yli 600 miljoonan euron arvosta, kun kaupassa vaihdetut osakkeet päätyvät verotettavaksi.

mercredi 10 novembre 2021 10:41:20 Categories: Wolt YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.