Yle julkaisee suurituloisimpien verotiedot asian yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi. Lista antaa kattavan kuvan Suomen taloudessa koviin tuloihin pä" /> Yle julkaisee suurituloisimpien verotiedot asian yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi. Lista antaa kattavan kuvan Suomen taloudessa koviin tuloihin pä" />

YLE


Peliyhtiö Supercellistä tunnettu turkulaislähtöinen Mikko Kodisoja ylsi viime vuonna yli 93 miljoonan euron tuloihin, käy ilmi hetki sitten julkaistuista verotiedoista. Kodisoja lähti Supercellista kesällä 2020 ja perusti elokuvastudio Fireframen.

Supercellin perutaja ja toimitusjohtaja Ilkka Paananen tienasi viime vuonna 86,7 miljoonaa euroa. Heikki Herlin ylsi 28 miljoonan euron tuloihin.

Verottaja lähetti aamulla medialle listan, johon on koottu viime vuonna yli 100 000 euroa ansainneiden suomalaisten verotiedot. Yle julkaisee noin tuhat nimeä listan kärjestä.

Tänä vuonna noin 2 300 ihmistä on pyytänyt tietojensa poistoa medialle toimitettavalta listalta. Myös nimensä poistoa vaatineiden lista on julkinen. Yle käy näitä nimiä läpi ja täydentää tuhannen suurituloisimman listaa päivän mittaan.

Esimerkiksi vuosi sitten suurituloisimpien kymmenen kärjestä puolet nousi medialle toimitetun listan ulkopuolelta, heidän joukossaan myös kärkeen noussut yritysjohtaja ja suursijoittaja Ilkka Brotherus.

Suomessa jokaisen verotiedot ovat julkisia ja nähtävillä verotoimiston kautta.

Yle julkaisee suurituloisimpien verotiedot asian yhteiskunnallisen merkittävyyden vuoksi - on tärkeää tietää, miten verotaakka jakautuu ja kenen maksamilla rahoilla yhteiskuntaa rakennetaan ja rahoitetaan. Lue Ylen linjauksesta tarkemmin täältä.

Alla olevasta listasta voit katsoa, ketkä olivat viime vuoden tuhat suurituloisinta suomalaista. Listassa näkyvät ansio- ja pääomatulot sekä maksetut verot.

mercredi 10 novembre 2021 10:02:57 Categories: Verotiedot YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.