Ilta Sanoma

Kolmetoista ihmistä on viety sairaalaan. Heistä kaksi saa tehohoitoa.

Parinkymmenen ihmisen uskotaan olleen sisällä rakennuksessa romahdushetkellä.

Parinkymmenen ihmisen uskotaan olleen sisällä rakennuksessa romahdushetkellä. Kuva: AFP / Lehtikuva

Yli kaksikymmentäyksi ihmistä on selvinnyt hengissä rakennuksen romahdettua Turkin itäosassa sijaitsevassa Malatyan kaupungissa.

Kolmetoista ihmistä on viety sairaalaan. Heistä kaksi saa tehohoitoa. Kenenkään ei uskota jääneen raunioihin.

Vilkkaalla kadulla sijaitseva kaksikerroksinen rakennus romahti paikallista aikaa alkuillasta. Sen alakerrassa oli ravintola, leipomo ja myymälä, yläkerrassa kahvila.

Parinkymmenen ihmisen uskotaan olleen sisällä rakennuksessa romahdushetkellä.

Pelastustyöntekijät auttoivat raunioista pois 13 ihmistä, mutta kahdeksan ihmistä pääsi turvaan omin avuin. Viranomaisten tietojen mukaan kaikki ihmiset on saatu pelastettua, mutta täyttä varmuutta siitä, ettei raunioihin ole jäänyt ketään, ei vielä myöhään tiistaina ollut.

Romahduksen syy on toistaiseksi epäselvä. Silminnäkijä- ja mediatietojen mukaan rakennuksen romahdus olisi ollut seurausta kunnostustöistä, joiden aikana yksi rakennuksen seinistä vaurioitui.

Ilta Sanoma
mercredi 10 novembre 2021 05:26:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.