Ilta Sanoma

Pelastuslaitos hälytettiin ensimmäisen kerran paikalle varhain aamulla ja vielä uudemman kerran illalla.

Suuri kasa leipää syttyi palamaan Agro Recyclingin kierrätyslaitoksella Kotkassa.

Suuri kasa leipää syttyi palamaan Agro Recyclingin kierrätyslaitoksella Kotkassa. Kuva: Sasu Mäkinen

Suuri kasa leipää syttyi palamaan Agro Recyclingin kierrätyslaitoksella Kotkassa tiistaina. Pelastuslaitos hälytettiin ensimmäisen kerran paikalle varhain aamulla ja vielä uudemman kerran illalla.

Puoli seitsemältä aamulla palokunta kävi paikalla toteamassa, että jätteet olivat käyneet savuamaan leipomojätteiden käsittelylaitoksen tuotantohallissa.

Iltaseitsemän jälkeen palokunta sai uuden hälytyksen paikalle, kun kasassa ollut tulipalo oli suurentunut.

- Kahdella pyöräkuormaajalla kuljetettiin savuava jäte pihalle ja sammutettiin. Toiminnanharjoittaja jatkaa aamuun asti vartiointia, päivystävä palomestari Juha Säämänen kertoo tiedotteessa.

Jätteeksi päätynyt leipä oli ilmeisesti alkanut käymään ja syttynyt palamaan. Palon seurauksena teollisuushallissa oli runsaasti savua. Pihalle tuotua leipää kasteltiin palokunnan toimesta.

Henkilövahinkoja tilanteesta ei pelastuslaitoksen mukaan aiheutunut.

1800-neliöinen tuotantohalli oli lähes täynnä kierrätettäväksi menevää leipää, joka on pakattu muovisiin ja pahvisiin myyntipakkauksiin. Leipä on peräisin leipätehtailta ja kaupoista. Agro Recycling kuivattaa jätteeksi menevän leivän, joka lähetetään Ruotsiin laivoilla. Ruotsin Norrköpingin tehtaalla leipäjätteestä valmistetaan bioetanolia.

Ilta Sanoma
mercredi 10 novembre 2021 02:42:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.