" /> " />

YLE


Suomalainen teknologiayhtiö Wolt vaihtaa omistajaa. Yhtiön ostaa yhdysvaltalainen Doordash, joka toimii samalla ruoan tilaus- ja toimituspalvelualalla kuin Wolt. Kauppahinnaksi on tulossa noin seitsemän miljardia euroa, Wolt kertoo tiedotteessaan.

Woltin mukaan yhtiöt jatkavat itsenäisinä toimijoina kaupan toteutumiseen asti. Kaupan jälkeen Wolt jatkaa toimintaansa nykyisellä nimellään ja tuotteellaan. Woltin asiakkaiden, kauppiaiden ja lähettien näkökulmasta palvelu jatkaa niin ikään entiseen tapaan.

Wolt-kauppa julkistettiin Suomen aikaa myöhään tiistai-iltana DoorDashin tulosjulkistuksen yhteydessä.

- Meillä on ollut vuosien varrella monta mahdollisuutta yhdistyä alan eri toimijoiden kanssa, mutta olemme aina lopulta päättäneet jatkaa omaa polkuamme eteenpäin. Keskusteluissa DoorDashin kanssa näimme ensimmäistä kertaa, että tässä on aidosti mahdollisuus tehdä jotain kansainvälisesti ainutkertaista. Kaupan seurauksena Wolt saa käyttöönsä ennenkuulumattomat resurssit jatkaa laajentumista ja kehittää yhä parempaa palvelua, minkä arvoa ei pidä aliarvioida tämän kaltaisella todella kilpaillulla toimialalla, Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi sanoo tiedotteessa.

Uutinen päivittyy.

mercredi 10 novembre 2021 01:37:07 Categories: Wolt YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.