Ilta Sanoma

Lemmikki päätyi viranomaisten huomaan.

Perulaista perhettä kohtasi melkoinen yllätys, kun paljastui, että heidän lemmikkikoiransa ei lopulta ollut koira ollenkaan. Asiasta kertoi mm. Englannin yleisradioyhtiö BBC.

Perhe osti koiranpennuksi luulemansa otuksen 13 dollarin (11,20 euron) hintaan pääkaupunki Limasta. Perhe luuli ostaneensa puhdasrotuisen huskyn.

Lemmikki ei kuitenkaan alkanut käyttäytyä huskyn tavoin. Naapurit raivostuivat, kun perheen lemmikki tappoi ja söi naapurin marsuja, kanoja ja ankkoja.

Lopulta kävi ilmi, ettei perheen lemmikki ollut huskya nähnytkään. "Koira" paljastui andien- eli lintuketuksi. Perheen lemmikki päätyi viranomaisten hoiviin.

Andienkettu on Etelä-Amerikassa elävä petoeläin. Lintuketun tunnusmerkit ovat turkin harmaankirjava väri, ohuet jalat, pitkä ja hyvin tuuhea häntä ja pään kokoon suhteutettuna isokokoiset korvat.

Perulainen perhe luuli ostaneensa huskynpennun, mutta kyseessä olikin andienkettu.

Perulainen perhe luuli ostaneensa huskynpennun, mutta kyseessä olikin andienkettu. Kuva: Jon G. Fuller jr / Zumapress / MVPhotos

Täysikasvuisen andienketun ruumiinpituus on 43-70 senttiä, ja se painaa 2,5-5,5 kiloa. Lintukettu on yöeläin. Se on kaikkiruokainen ja syö pääasiassa pikkunisäkkäitä ja lintuja mutta myös hedelmiä, kasviksia ja marjoja.

Andienkettua on metsästetty jonkin verran sen kauniin turkin takia. Silti kanta on vakaa, eli laji on elinvoimainen.

Kettu-nimestään huolimatta laji on läheisempää sukua susille ja sakaaleille kuin ketuille.

Ilta Sanoma
mardi 9 novembre 2021 23:41:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.