Maksuton varhaiskasvatus alkoi esimerkiksi Paltamossa vuonna 2020. Nyt se on kunnalle vetovoimatekijä, joka voi lisätä yleistä hyvinvointia." /> Maksuton varhaiskasvatus alkoi esimerkiksi Paltamossa vuonna 2020. Nyt se on kunnalle vetovoimatekijä, joka voi lisätä yleistä hyvinvointia." />

YLE


Kolmevuotiaan Vella Kyllösen perhe muutti vasta naapurikunnasta Paltamon Kontiomäelle. Perheen äiti, Jonna Juntunen kertoo, että taloudellinen säästö on todella suuri, sillä kunnan varhaiskasvatus on maksutonta.

- Asumme nyt syrjäseudulla ja välimatkat ovat pitkiä, joten meille jää monta sataa euroa enemmän käytettäväksi muuhun. Se mahdollistaa asumisen täällä, Juntunen kertoo.

Perheessä varhaiskasvatuksesta yli jääneet eurot menevät säästöön ja yhteiseen tekemiseen.

- Meillä on iso perhe, viisi lasta. Olemme koittaneet aina tehdä jotain yhdessä ja panostaa yhteiseen aikaan, Juntunen sanoo.

Hyvinvointia perheiden lisäksi henkilöstölle

Maksuton varhaiskasvatus on jatkumassa kainuulaisessa Paltamon kunnassa toistaiseksi. Varhaiskasvatus muuttui kaikille paltamolaisperheille maksuttomaksi vuonna 2020. Muutoksen toivotaan poikivan muuttovoittoa sekä veto- ja pitovoimaa.

Kun muualta muuttava lapsiperhe puntaroi kuntien välillä, maksuton varhaiskasvatus voi olla vaikuttava tekijä, toteaa Paltamon kirkonkylän ja Kontiomäen päiväkotien johtaja Anna Sivonen.

Sivonen näkee ratkaisun tuovan hyvinvointia perheiden lisäksi henkilöstölle.

- Tämä näkyy varmasti ylipäätään hyvinvointina perheissä ja sitä kautta myös henkilöstössä, kun työskentelyilmapiiri on mukava ja vuorovaikutus perheisiin päin hyvä.

Paltamossa ei ole tehty kustannusselvitystä maksuttoman varhaiskasvatuksen vaikutuksista talouteen. Huomio on kuitenkin siinä, että laskujen tekeminen, lähettäminen ja karhuaminen ovat jääneet pois.

Pienessä kunnassa on noin sata varhaiskasvatusikäistä lasta, joten maksujen puuttuminen ei vaikuta talouteen samalla volyymilla kuin isoissa kunnissa tai kaupungeissa.

Paltamon tavoin esimerkiksi Vaalassa ja Utajärvellä maksuton varhaiskasvatus on toistaiseksi voimassa oleva ratkaisu.

Vaalan kunnan varhaiskasvatuksen johtaja Riitta Korhonen katsoo maksuttomuuden lisäävän lasten yhdenvertaisuutta. Työntekijöiden näkökulmasta katsottuna etuna on, että asiakasmaksuja ei tarvitse määritellä ja laskut ovat vähentyneet.

Vanhempien osalta taas maksuton varhaiskasvatus voi helpottaa paluuta työelämään, koska lastenhoitojärjestely ei ole taloudellinen kysymys, Korhonen pohtii.

Utajärvellä Pohjois-Pohjanmaalla tulijoita on ollut enemmän kuin lähtijöitä.

- Tilastoennusteiden mukainen alle kouluikäisten väheneminen pelkän syntyvyyden perusteella ei ole toteutunut, kertoo Utajärven varhaiskasvatuksen esimies Sanna Valkonen.

Vella Kyllönen voimistelee rinkeleillä.
Paltamolainen Vella Kyllönen kertoo pitävänsä päiväkodissa eniten leikkimisestä.Timo Sihvonen / Yle

Jonna Juntusen perheen kuopus, kolmevuotias Vella Kyllönen viihtyy päiväkodissa. Äidin mukaan Vella ikävöi sinne myös vapaa-ajalla.

- Hän haluaa soittaa näköpuheluja opettajilleen jopa vapaapäivinä, joten se kertoo varmasti aika paljon, kuinka hyvin hän on tänne sopeutunut.

Vieressä oleva Vella kertoo tykkäävänsä päiväkodissa eniten leikkimisestä ja levittää käsiään näyttääkseen, kuinka kivaa päiväkodissa on.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon 10. marraskuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Maksuton varhaiskasvatus on harvinaisuus Suomessa, mutta pohjoisessa ilmaista päivähoitoa on tarjolla useammassa kunnassa

Maksuton varhaiskasvatuskokeilu on tuonut lisää viisivuotiaita päivähoitoon - Osa huoltajista pitää lapsensa silti mieluummin kotona

Pienet kunnat jatkavat asukkaiden houkuttelua ilmaisella asumisella - Paltamon kunnalla on 40 tyhjää asuntoa, muuttajille tarjotaan jopa tuhansien eurojen säästöjä vuokrakuluissa

mardi 9 novembre 2021 22:48:00 Categories: YLE varhaiskasvatus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.