Mustakurkkumurri pesii ja talvehtii Pohjoisella Tyynellämerellä Beringinsalmen molemmin puolin. " /> Mustakurkkumurri pesii ja talvehtii Pohjoisella Tyynellämerellä Beringinsalmen molemmin puolin. " />

YLE


Suomen ensimmäinen mustakurkkumurri (Synthliboramphus antiquus) nähtiin tiistaina Kirkkonummen Porkkalanniemellä, kertoo BirdLife Suomi.

Linnun bongannut karkkilalainen Mika Teivonen luuli sitä aluksi pikkuruokiksi, mutta muiden harrastajien saavuttua paikalle he huomasivat, etteivät linnun tuntomerkit sopineet pikkuruokkiin. Kyseessä olikin paljon harvinaisempi lintu, mustakurkkumurri.

Mustakurkkumurri pesii ja talvehtii Pohjoisella Tyynellämerellä Beringinsalmen molemmin puolin. BirdLifen mukaan Euroopasta on aiemmin ainoastaan havainto yksilöstä, joka palasi Englannissa samaan paikkaan kolmena keväänä 1990-1992.

Porkkalan havainto oli siis vasta toinen Euroopasta.

Tähän mennessä Suomessa on havaittu hyväksytysti 483 luonnonvaraista lintulajia. BirdLife Suomen rariteettikomitea tarkastaa Suomessa tehdyt valtakunnallisesti harvinaiset lintuhavainnot ja arvioi, ovatko määritysperusteet riittävät ja onko lintu luonnonvaraisesti harhautunut.

Edellinen hyväksytty uusi lintulaji oli toukokuussa havaittu kivikkosatakieli, mutta sen jälkeen hyväksymistä odottavat havainnot kamtsatkanuunilinnusta Enontekiöllä sekä siperianlepinkäisestä Hailuodossa ja Helsingissä.

Lue seuraavaksi:

Suomessa havaittiin täysin uusi lintulaji: hailuotolaisen mökin edustalle lennähti harvinainen siperianlepinkäinen

Kuuntele miten harvinainen kamtshatkanuunilintu laulaa - Helsingissä se olisi kerännyt tuhansia bongareita, nyt Kilpisjärvelle ehti satakunta

Lintujen pesimävuosi on ollut enimmäkseen erinomainen - hyönteisiä ja lämpöä on riittänyt toisellekin poikueelle

mardi 9 novembre 2021 22:15:00 Categories: YLE linnut

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.