Ilta Sanoma

Valko-Venäjän kosto voi karata käsistä ja sotkea Naton sekä Venäjän mukaan selkkaukseen.

Valko-Venäjän kautta EU:n alueelle yrittämään houkutellut ovat ansassa Puolan rajalla.

Valko-Venäjän kautta EU:n alueelle yrittämään houkutellut ovat ansassa Puolan rajalla. Kuva: AFP/Lehtikuva

Valko-Venäjä toimii kyynisesti. Se houkuttelee lähinnä Saksaan haluavia siirtolaisia Lähi-idästä ja työntää heitä sitten läntisten rajojensa yli.

Näin Valko-Venäjä kostaa Latvalle, Liettualle ja Puolalle näiden tuen maan oppositiolle. Samalla se rankaisee koko EU:ta pakotteista.

Tämä toiminta on Valko-Venäjälle jopa taloudellisesti kannattavaa, sillä Eurooppaan haluavat maksavat suuria summasta päästäkseen EU:n ulkorajalle.

Siellä he joutuvat loukkoon kummankin puolen rajavartioiden väliin. Puolan ja Valko-Venäjän rajametsissä on jo kuoltu kylmään ja uupumukseen.

Valko-Venäjä kasvattaa tulijoiden joukkoa. Asemiehet ohjaavat satojen ihmisten ryhmiä kohti rajaa. Siellä Valko-Venäjän rajajoukot uhkailevat puolalaisia rajavartioita. Aseelliset kahakat ovat jo olleet lähellä.

Puola on keskittänyt joukkoja rajalle. Maan varaulkoministerin Piotr Wawrzykin mukaan Valko-Venäjä tarkoituksella hakee selkkausta, joka tuottaisi kuolonuhreja. Jos he olisivat siirtolaisia, Puolan maine voisi tahraantua.

Valko-Venäjän ja Puolan sotilaallinen yhteenotto voisi kärjistyä. Silloin vastakkain olisivat äkkiä myös Puolan natoliittolaiset ja Valko-Venäjää tukevan Venäjän armeija.

Suursota ei ole todennäköinen, mutta Puolan ja Venäjän rajalla kytee nyt pahasti.

Syyllinen tähän on Valko-Venäjän diktaattori Aljaksandr Lukashenka.

Aljaksandr Lukashenka.

Aljaksandr Lukashenka. Kuva: Reuters

Tapa jolla Lukashenka EU:ta kiristää ei ole ainutkertainen.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on tehnyt samaa paljon suuremmassa mitassa. Suuren siirtolaiskriisin aikana Suomen rajan yli tuli turvapaikanhakijoita Venäjän kautta. Tässä nähtiin kyseisen menetelmän testaamista.

Lue lisää: Kommentti: Valko-Venäjän pitäisi jo herättää Sanna Marinin hallitus hybridi­unesta - mitä jos Venäjä tekisi meille saman?

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että EU:lla ei ole johdonmukaista pakolais- ja siirtolaispolitiikkaa. Unionin haastajat ja viholliset näkevät tämän heikkouden ja käyttävät sitä hyväkseen.

EU:n sisällä vastuuta tulijoista pallotellaan. Sen rajamaat pelkäävät heidän jäävän omalle kontolleen. Turhautuneina ne ryhtyvät koviin toimiin. Kroatian ja Kreikan rajavartioiden mielivallasta raportoidaan jatkuvasti, mutta maiden hallitukset katsovat sitä läpi sormiensa.

Ahdinkoon ajetusta Puolasta on tullut samankaltaisia uutisia.

Valtavan elintasoeron vuoksi Eurooppa säilyy houkuttelevana kohteena parempaa elämää itselleen etsiville esimerkiksi Lähi-idässä. Tulijoiden joukossa on myös kotimaassaan todellisen vainon kohteiksi joutuneita. He hukkuvat isoon joukkoon ja kaaokseen.

Samaan aikaan, kun EU torjuu tulijoita ulkorajoiltaan, monet sen jäsenmaat kärsivät työvoimapulasta. Unionilta tarvittaisiin selkeitä ratkaisuja ja jämeriä mutta samalla oikeudenmukaisia toimia.

Lukashenkan diktatuuri EU:n rajalla on unionille sietämätön asia. Pakotteita voidaan aina koventaa. Lukashenka kuitenkin pysyy vallassa niin kauan kuin hänellä on Venäjän tuki.

EU:n sisällä Puolan demokratian tilanne on herättänyt huolta. Nyt rajakriisi tuo maalle sympatiapisteitä. Lukashenkan kannalta on kuitenkin parempi, mitä huonommalta demokratian tila EU:n sisällä näyttää.

Sama koskee muitakin diktaattoreja.

EU:n itärajalla on kaikki pelissä.

Ilta Sanoma
mardi 9 novembre 2021 22:00:00 Categories: Ilta Sanoma Pääkirjoitus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.