Ilta Sanoma

Lähtöselvitysjärjestelmän häiriö aiheutti jonoja ja myöhästelyä lentokentällä.

Kansainvälinen järjestelmävirhe häiritsi Helsinki-Vantaan itsepalveluautomaattien toimintaa tiistai-iltana.

Kansainvälinen järjestelmävirhe häiritsi Helsinki-Vantaan itsepalveluautomaattien toimintaa tiistai-iltana. Kuva: Lassi Rinne

Lennot myöhästelivät ja jonot Helsinki-Vantaan lentokentän terminaaleissa venyivät ajoittain tiistai-iltana. Syynä oli kansainvälinen järjestelmähäiriö.

- Kansainvälinen Altéa-lähtöselvitysjärjestelmässä on ollut ongelmia alkuillasta, kertoo Finnairin viestintäjohtaja Päivyt Tallqvist.

- Se hidastaa lähtöselvitystä ja matkustajien pääsyä koneeseen. Tämä on aiheuttanut noin puolen tunnin viivästyksiä meidän lentoihimme.

Esimerkiksi klo 16.50 lähteväksi merkitty lento Bangkokiin pääsi lähtemään vasta 18.08, selviää Finavian verkkosivuilta. Klo 17.30 lento Tokioon taas lähti parisenkymmentä minuuttia myöhässä. Muutaman muunkin lennon lähtö on viivästynyt noin vartilla.

Altéa-järjestelmää käytetään muun muassa itsepalveluautomaateissa, joiden avulla matkustajat tulostavat lentokentällä tunnistetarrat matkalaukkuihinsa, jotta voivat jättää ne bag drop -tiskille.

Lue lisää: Lentoasemilla kasvu piristynyt syksyä kohden - yhä muuta Eurooppaa jäljessä

- Tämä toiminta on nyt hidastunut, ja tietysti kun alkuilta on suhteellisen vilkasta aikaa, niin se on valitettavasti aiheuttanut jonoja ja viivästyksiä, Tallqvist kertoo.

- Käsitykseni mukaan näitä ongelmia on muuallakin, koska järjestelmä on tosiaan kansainvälinen.

Hänellä ei ole tarkkaa tietoa vian syystä, mutta hänen mukaansa sitä korjataan.

Ilta Sanoma
mardi 9 novembre 2021 21:39:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.