Ilta Sanoma

Arttu Wiskari kertoo Vain elämää -ohjelmassa, että hän hakeutui lääkäriin äkillisten hengitysvaikeuksien vuoksi.

Arttu Wiskari puhuu televisiossa terveysongelmistaan.

Arttu Wiskari puhuu televisiossa terveysongelmistaan. Kuva: Petri Aho

Laulaja-lauluntekijä Arttu Wiskari, 37, kertoi terveysongelmistaan tämän viikon Vain elämää -jaksossa. Hän paljasti hakeutuneensa lääkäriin juuri ennen sarjan kuvauksia, sillä hän ei pystynyt hengittämään normaalisti.

- Mulla oli sellaisia hengitysvaikeuksia, että en saanut selällään henkeä ollenkaan. Tuli yöllä sellaisia fiiliksiä, että tukehtuu. Rupesin miettimään, että mulla on pakko olla kurkussa jotain, Wiskari muisteli jaksossa.

Lääkärissä Wiskarin pelot osoittautuivat aiheellisiksi. Miehen kilpirauhasesta löydettiin nimittäin useampia pieniä kasvaimia, jotka painautuvat hänen äänihuuliaan vasten koko ajan.

- Ne ovat lähteneet kasvamaan yli, ja niistä on muodostunut sellaisia snadeja kystiä tai kasvaimia, Wiskari avasi tilannetta.

Vain elämää -sarjassa vietetään tällä viikolla Chisun päivää.

Vain elämää -sarjassa vietetään tällä viikolla Chisun päivää. Kuva: Petri Aho

Wiskarin onneksi kasvaimet paljastuivat hyvälaatuisiksi, ja lääkäri ilmoitti, että ne voidaan hoitaa kuntoon leikkauksella.

Ongelmaksi muodostui kuitenkin leikkauksen suunniteltu ajankohta, sillä leikkaus oli tarkoitus toteuttaa mahdollisimman nopealla aikataululla.

- Lääkäri soitti ja sanoi, ettei kyseessä ole ainakaan syöpä. Sitten lääkäri sanoi, ettei mitään hätää, leikataan ne pois. Mä olin, että ei mitään hätää. Mulla on Vain elämää tuossa viikon päästä, Wiskari kertoi.

Lopulta kiireetöntä leikkausta siirrettiin eteenpäin ohjelman kuvausten vuoksi.

Samaisessa jaksossa laulaja Chisu tekee yllätyspaljastuksen, kun hän ilmoittaa lopettavansa soolouransa. Tulevaisuudessa hän aikoo keskittyä yhteisiin projekteihin yhdessä muusikkomiehensä Jori Roosbergin kanssa.

Lue lisää: Jättipaljastus uudessa Vain elämää -jaksossa: Chisu lopettaa soolouransa - tulevaisuuden varalle uusia suunnitelmia

Vain elämää perjantaisin klo 20 Nelosella ja Ruudussa.

Ilta-Sanomat ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Ilta Sanoma
mardi 9 novembre 2021 21:20:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.